—Eikö totta? Kunkin on omia tapojaan seurattava.
Johannes nousi lähteäkseen.
Hän oli aikonut hävitä sisähuoneen kautta. Mutta Irene, joka ei tiennyt hänen aikomuksestaan, ehätti sanomaan:
—Minun mieheni pyytää tuhannesti anteeksi. Mutta hänen täytyy todellakin nyt mennä. Hän on unohtanut jotakin hyvin tärkeätä…
—Mutta te tulette takaisin? kysyi toinen ranskalainen.
—Tuskin, virkahti Johannes. Pelkään, että asiani vaatii koko illan minulta.
Rabbing rypisti kulmiaan.
—Ei ylimalkaan pitäisi unohtaa mitään, hän sanoi. Mutta jos on unohtanut jotakin, on se tietysti heti korjattava.
Signe kuiskasi yli pöydän Irenelle:
—Emmekö lähettäisi myös Liisaa kotiin? Se olisi oikea rangaistus miehellesi.