Johannes puki palttoon päälleen, otti silinterinsä ja pujotteli hansikkaat käsiinsä. Tuon kaiken hän teki tahallaan niin hitaasti kuin suinkin, ettei hänen lähtönsä suinkaan näyttäisi pakomatkalta.
—Sinä et tule? kysyi hän vielä.
—En, vastasi Irene.
Johannes meni. Ja Irene jäi synkkänä, liikkumattomana ikkunan luo seisomaan.
8.
Aamiaispaikassa odotti pieni yllätys häntä. Hän tapasi maamiehiä.
Muttila se oli, kuvanveistäjä, jonka hän oli viisi vuotta sitten tavannut Berlinissä ja jo täälläkin Parisissa kerran kaksi. Hänellä näkyi olevan pari muuta mukanaan.
Mies ja nainen, jotka istuivat selin oveen. Johannes ei tuntenut heitä, mutta arvasi heidän vartaloinsa viivoista, että he mahtoivat olla suomalaisia.
Muttila nousi heti ja tuli vastaan häntä tervehtimään.
—Istun täällä kahden suomalaisen tuttavan kanssa, hän sanoi. Sinäkin tunnet heidät.