Tuohan oli helvetti suorastaan! Kuinka saattoivat ihmiset elää sellaisessa? Ja kuinka oli Aura voinut vaipua niin alas?
Eihän se voinut johtua tuosta miehestä yksistään. Täytyi olla hänen omassa olennossaan turmiota-tuottavia voimia, joita Johannes ei tuntenut ja jotka olivat hänet tuohon mieheen kiinnittäneet.
Samalla muisti hän, että hänen lapsensa oli sairas.
Hänelle tuli äkkiä ääretön halu nähdä Seidiä ja hän ehdotti poislähtöä.
Aura heitti kiitollisen silmäyksen häneen. Mutta Jaakko kysyi heti vilkkaasti:
—Pois, mutta minne? Emmehän toki eroa vielä. Me ainakin tämän Muttilan kanssa…
Heillä oli enää vain tämä ja huominen päivä aikaa olla Parisissa, selitti hän. Ja sen ajan hän tahtoi seurustella rakkaiden ystävien kanssa.
—Tahtoo käydä vähän ikäväksi kahden kesken, jatkoi hän avomielisesti.
Emmehän me vielä ole tutkineet ollenkaan niitä Parisin mysterioita.
—Minusta ei teillä nyt ole paljon huvia, huomautti Johannes. Minun lapseni on kipeä ja minun täytyy juuri nyt joutua häntä katsomaan.
—Sinun lapsesi!