Aina hiukan enemmän, ajatteli Johannes. Mutta ääneen hän sanoi:
—Mistä saakka sinusta on ruvennut niin tuntumaan?
Aura viivytteli jonkun verran vastaustaan. Johannes katsoi häneen ja huomasi, miten vaikea hänen oli säilyttää tyyneyttään.
—Siitä saakka … alotti Aura, siitä saakka kuin maailma mustui minun ympärilläni.
—Ja sinun sisälläsi? uskalsi Johannes kysyä. Siellä paistaa yhäti sinun aatteellinen aurinkosi?
Aura kohotti silmänsä ja upotti ne suoraan hänen aivoihinsa.
—Se ei siellä ole ikinä paistanutkaan, sanoi hän.
—Kuinka niin voit sanoa? kysyi Johannes. Tiedänhän, että olet sosialisti. Ja tiedänhän, että tuomitset salassa minua…
—Sinua?
—Tuomitset siitä minua, jatkoi Johannes tyynesti, että olen tullut uskottomaksi meidän yhteiselle elämäntehtävällemme.