Mutta se oli nyt käynyt niin. Heidän oli turhaa siitä enempää keskustella.
Aura teki niin väkivaltaisen liikkeen kädellään, että oli kaataa kahvilasinsa.
—Se ei ole totta! hän melkein huusi. Minä en ole koskaan tuominnut sinua enkä voinut tuomita sinua. Sillä minä en ole koskaan ollut sosialisti!
Nuo viimeiset sanat, jotka Aura linkosi äärettömällä, pidätetyllä intohimolla, tekivät hirvittävän vaikutuksen Johannekseen.
Hän ei osannut aluksi sanoa sanaakaan.
Tuijotti vain Auraan kuin odottaen selitystä. Mutta sitä ei tullut.
Aura tuijotti yhtä äänettömästi ja yhtä itsepintaisesti häneen.
—Mikä sinä sitten olet ollut? pääsi vihdoin häneltä.
—En tiedä, vastasi Aura. Minulla ei ole koskaan ollut muuta aatetta kuin yksi. Eikä sillä ole mitään yhteiskunnan kanssa tekemistä.
Siis rakkaus? ajatteli Johannes. Mutta hän ei uskaltanut enää kysyä mitään.
Tuhannet mielikuvat vilahtivat hänen ohitsensa.