Siitäkös nyt touhu nousi. Kuka, mistä, kulkija?
Isä etsii piiskanvartta, äiti huutaa pappia!
Tyttö itkee, rengit nauraa, piiat vilkkuu, virnottaa—
yleisessä hälinässä poika ulos puikahtaa.
Taas hän venheessä vettä viiltää, laskee koskia kuohuvia, mutta hällä nyt mielessänsä ei enää kuoleman kukat päily, vaan elon kukkaset kumpurinnat ja neitosen punaiset posket.
LAULUJA KANTELETTAREN TAPAAN
MIKSI KYSYISIN ENEMPI?
En tiedä, oletko impi pyrstötähti taivahalla, valo maillensa menevä vaiko unten uusi päivä.
Ja en tiedä, oletko impi viime tuomion tulemus syömelleni syntiselle, vai tuoja elämän uuden.
Valaisit pimeän yöni, näin ma pitkät pilven rannat— miksi kysyisin enempi?
KONSTINSA KUMPAISELLAKIN.
Neuvoisin sinulle, neiti, pari kolme konstiani, tien ohesta oppimaani eloni nuorella polulla:
Ilo miten syntyvi surusta, miehen tarmo taistelosta, hyve ahjosta himojen, henki mustan mullan alta.