Mut noinpa mietin mie: Katso, kerran koko maailma herää. Susi lammast' ei syö, veli ei veljeä lyö eikä miesi tahko tapparan terää. Mut kaikki kauniit aatteet, joit' täällä aatellaan, ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan. Siis ihanteita, ihminen, kerää! Vaiko valhetta lie?
TAIDENIEKAN YÖ.
Yössä istuu taideniekka.
Miksi helkkää rannan hiekka.
Yön on neitoset tulevat, yön on mustat morsiamet, valkeilla varsoillansa, ruskeilla ruunillansa.
»Kunne neitoset kulette?
Minun luokse miks tulette?»
»Tuomme sulle tuomisia meren suurilta seliltä, ilman pitkiltä pihoilta— joko on ovesi auki?»
»On se auki auringolle, paistoa Jumalan päivän, ei yön yrityksille, Manan neitten maanehille.»
Ilkkuivat Manalan immet,
tytöt Tuonen tyrskyttivät:
»Voip' on miestä mieletöntä!
Vieläkö valohon luotat?
Tiedä, tiedä, taitoniekka: Jo pimeni Suomen päivä, sammui jo salojen huomen, meni usko miesten nuorten— ei ole valoa enää koko maassa, maailmassa.»
Huusi vastaan taideniekka, välkkyi nuoren hengen miekka: »Jos menikin muilta usko, minun viel' ei mennyt ole, jos pimeni maani päivä, on mulla omakin päivä, tyttö kultainen kylässä, kaunokutri kartanossa, joll' on sielu silkin hieno, katse kaunoinen sametin. Unista utuisen lemmen luon mä maalle uuden aamun.»