Pää päässä kiini siinä seisottiin ja tuijotettiin tummaan varjovyöhön, ei toistaan tunnettu, mut tunnettiin, yks veri kuinka virtas sydämiin, kun sanat kaunihit ne kaikui yöhön:

»Voi paljon voima. Se voipi sortaa maat, kansat, kaupungit, kylät, puut, voi naiset raiskata, miehet murtaa ja tuskan huudoilta tuketa suut, mut viel' ei syntynyt sitä miestä ja synny ei alla taivahan, ken ihmisaatteen voi vangiks piestä, sen mailman valloista suurimman.»

Kävi humaus kansassa kuin suuri tuuli, yön kauhu väistyi, orjan kahleet katkes ja toivo tuikahti kuin tulen patsas, mi kansat johdattaapi halki korven.

Hänt' oli kohdannunna ruoskan isku, hänt' itseänsä painoi orjan ies.

Siks näön ijät kaiket muistan ma: Ylhäällä balkongilla vanha mies, yö musta, katu täynnä kansoa.

HYMNI.

Nouskaa aatteet murheiden alta
Luojan luokse niinkuin nousee usmat yön!
Kummut, maat kaikki itkee, huokaa niinipuu,
maamies käy surren pitkin pellonpiennartaan.
Anna Herra armosi paistaa!
Taivahalla kaaret kauniit kimmeltää.

NUORTEN KIITOS IDA AALBERGILLE.

On monta kansan neuvojaa ja monta maassa Jumalaa ne julistaa. Mut yks on neuvo nuorilla, kun aik' on ahdas, matala: Se laajenna! Ja yksi vaan on urhon työ, kun häntä uhkaa peikot yön: Ne maahan lyö!

On monta rinnan riemua ja monta mielen murhetta ja pettymystä pelkkää. Mut yks on juhla nuorten, oi, kun sotalaulut maassa soi, kun pitkin linjaa salamoi ja hengen miekat helkkää.