Mikael Agricolan rakkain ajatus oli ollut saada koko raamattu suomenkielelle. Kului kuitenkin ummelleen sata vuotta, ennen kuin tämä ajatus toteutui. Kaksikin kertaa istuivat sitä varten komiteat. Ensimmäisen, joka asetettiin v. 1602, esimiehenä oli piispa Erik Sorolainen, ja muina jäseninä seitsemän suomalaista pappia ja koulumiestä. Jälkimmäisen, joka asetettiin v. 1638 ja sai työnsä julkisuuteen v. 1642, jäsenet olivat Eskil Petraeus, Turun koulun opettaja, tuomiorovasti ja vihdoin Turun piispa, Martti Stodius, heprean ja kreikan kielten professori Turun yliopistossa, Henrik Hoffman, Maskun kirkkoherra ja Gregorius Favorinus, Piikkiön kirkkoherra. Suomennosta pidetään yhtenä aikansa etevimmistä raamatunkäännöksistä.
Lähinnä raamattua olivat katkismukset, virsikirjat ja postillat tärkeimmät kansamme uskonnolliselle elämälle.
Vanhimman suomalaisen katkismuksen julkaisi v. 1574 Paavali Juusten, Mikael Agricolan aikalainen ja vihdoin hänen jälkeläisensä Turun piispan-istuimella. Vanhimman suomalaisen virsikirjan (1580) toimittaja taas oli Turun koulun rehtori Jaakko Suomalainen eli Finno.
Uusia virsikirja-laitoksia toimittivat sitten 1600-luvulla Maskun kirkkoherra Hemminki ja Uudenkirkon kappalainen Jonas Raumannus, sekä vihdoin 1700-luvun taitteessa molemmat piispat Gezeliukset. Jälkimmäinen heidän toimittamistaan virsikirjoista, joka ilmestyi v. 1702 ja jonka lisäksi seuraavana vuonna ilmestyi myös ensimmäinen suomenkielinen nuottikirja, pysyi käytännössä sitten aina vuoteen 1886. Se oli meidän »vanha virsikirjamme», jota vieläkin rakkaudella muistellaan. Useimmat sen virsistä ovat latinan, ruotsin ja saksan kielistä käännettyjä tai mukailtuja. Tästä työstä on edellisten lisäksi muistettava erittäinkin lääninrovasti Erik Cajanus (k. 1737), joka siihen on alun toistasataa virttä muovaellut.
Tämän aikakauden kauneimman alkuperäisen suomalaisen virren Etkös ole ihmisparka tekijänä taas on mainittava hänen isänsä serkku Juhana Cajanus (k. 1681), ylimääräinen filosofian professori Turun yliopistossa.
Ensimmäisen suomalaisen Postillan julkaisi vv. 1621 ja 1625 jo ennen raamatunkääntäjänä mainittu piispa Erik Sorolainen. Se oli 2-niteinen, noin 2300-sivuinen teos ja pysyi käytännössä aina 1800-luvulle.
Aikakauden itsenäisin ja samalla merkillisin hengellisen kirjallisuuden tuote on pappi Mattias Salamniuksen v. 1690 julkaisema raamatullinen kertomarunoelma Ilolaulu Jesuksesta. Sen 29 laulua ovat vanhan kansanrunoutemme mitalla kirjoitetut ja sisältävät monta tosirunollista ja tuoreen mielikuvituksen siivittämää säettä.
Seuraavan sataluvun hengellistä runoutta hallitsevat Achreniukset: Abraham, Simo ja Antti, kaikki papilliseen säätyyn kuuluvia. Abraham Achreniuksen teoksista on muistettava hänen v. 1769 julkaisemansa Sionin juhlavirret (»Iso Sioni»), jotka samoin kuin hänen poikansa Antin v. 1790 toimittamat Hengelliset laulut (»Pikku Sioni») ovat meidän päiviimme saakka olleet kansamme suosituinta laulukirjallisuutta.
Vielä mainittakoot 1700-luvun hengellisistä runoilijoista Frosterus veljekset ja rahvaan mies Tuomas Ragvaldinpoika.
5. Maallinen kirjallisuus.