KERTTU: Mistä te arvasitte? Katsokaa, voitte lukea reseptinkin.
(Vetäisee auki pöytälaatikon, josta ottaa pienen pullon.)
GRANSKOG: Mistä asti te olette ruvennut säilyttämään myrkkyjä pöytälaatikoissa?
KERTTU: Siitä asti kuin minä opin näkemään myrkyn ihmisten sydämmissä.
GRANSKOG: Ja mitä te aijotte sillä tehdä?
KERTTU: Mistä minä sen tiedän! Ehkä myrkytän minä itseni, ehkä jonkun toisen. Miten minua huvittaa.
GRANSKOG: Kohtalo on ollut kova teitä kohtaan, Gertrud.
KERTTU: Kohtaloa vastaan minulla ei ole mitään muistuttamista. Sen kanssa tulen minä aina toimeen. Pahempi on hänen kätyriensä laita.
GRANSKOG: Keitä te sillä tarkoitatte?
KERTTU: Niitä, jotka istuvat kohtalon kuskilaudalla, nauha otsassa, ja luulevat olevansa kohtalo itse. Minä tarkoitan kohtalon lakeijoita.
GRANSKOG: Te olette, näen minä, ruvennut harrastamaan metafysiikkaakin?