KERTTU: On. Me olemme kaksin. Ei kukaan näe meitä. Ei muut kuin yölamppu. Tunnetko sinä sen ruusunpunaisen valon? Sulje silmäsi — ja minä kuiskaan sen sinun korvaasi: jää tänne aamunkoittoon asti!
GRANSKOG: Minulla ei ole tahtoa enää.
KERTTU: Niinpä olen minä sinun tahtosi, istu ja iloitse! Tahdotko sinä viiniä? Se on myrkytettyä, mutta mitä se tekee. Rakkaus on myrkyttänyt meidät, miksemme voisi me myrkyttää rakkautta! Huomenna tahi ylihuomenna, kerran me kuolemme kuitenkin. Miksemme voisi kuolla rakkautemme yönä.
GRANSKOG: Kuolkaamme!
KERTTU: Odota, et sinä noin saa kuolla! Ruusu rinnassa pitää sinun elämästä erota. Kas noin. Ja nyt!
GRANSKOG: Maljasi, Gertrud!
KERTTU: Maljasi, Viktor! Pohjaan!
GRANSKOG: Pohjaan! (Juovat.)
KERTTU: Ennen aamunkoittoa me olemme kuolleet.
GRANSKOG: Siis yksi autuuden yö!