LEMMINKÄINEN Kansako? Mitä minulla tekemist' on kansan kanssa? Sinä siitä huolen pidät. Kansa kaikki tanssimahan, se neuvoni maan hädässä. Hoi, pojat, koreat piiat, kunne tanhumme takertui!
(Istuu kivelle soittamaan. Karkelot alkavat, ensin hitaammin, sitten yhä kiihtyen, muuttuen lopuksi hurjaksi karjalaiseksi tanssiksi. Naiset hehkuvat, miehet hihkuvat, Lemminkäinen itsekin yhtyy tanssiin, yhä vetopeliä soittaen.)
LEMMINKÄINEN: »Pitkä poara», »pitkä poara», parit metsähän, mäelle!
VÄINÄMÖINEN: Kauko, sua varoitan, katso: yö on lämmin, metsä musta, veret vellomat kisojen — nyt ei aika »pitkän poaran».
LEMMINKÄINEN: Pien' asia piian poika silloin kuin maailmat palavat! (Hurjasti lakkiaan heiluttaen.) Leimutkoon pyhäinen lempi joka kuusen kuoppurassa, kirvotkoon elon kipuna joka aarnihongan alta, syttyköön suureksi tuleksi, paisukoon maailman paloksi, polttakoon poroksi kaikki, jotta loppuu luomakunta yhtehen yrön ilohon, yhden naisen nauruloihin!
(Pois. Parit hajoavat metsään.)
VÄINÄMÖINEN (päätään pudistaen): Hurja on ilon humina, kun on murhe lietsomassa.
TIERA:
Tässä tulee toinen joukko.
VIROKANNAS (tulee vuorensolasta soihtu kädessä, hänen jälessään paljon kansaa): Voi tätä kansoa Kalevan! Voi tätä syntistä sukua! Tehkäätte parannus kaikki! Katso, sankari tulevi, saapuvi Karjalan kuningas, kultamiekka miehustalla. Niin sen loistaa kengän kanta kuin keväisen päivän nousu, niin sen paistaa paidan kaulus kuin joutsen meren selällä; päästävi Suvannon päivän, pelastaa Kalevan kansan. Ken häntä halaapi nähdä, hän minua seuratkohon.
(Pois. Kansa seuraa.)