RUOTUS (samoin mietteistään heräten): Suuri kiitos käynnistänne! Toki vielä viime sana: Tämän pulman mie selitän, kaikki laittoa lupoan entisillensä tolille, kun lupaatte vaiti olla tämän yön tapauksista.
VÄINÄMÖINEN:
Voin luvata.
ILMARINEN: Myöskin minä, vaikk'en huoli sun luvastas.
RUOTUS: Suuri kiitos Suomen urhot! Käykää vastakin talossa. Täss' oli hiukan rauhatonta tällä kertaa, vasta tyynempää, vakuutan. Käykäähän talossa, miehet! Tässä soihtu matkallenne hämyn halki käydäksenne.
(Ojentaa Väinämöiselle soihdun.)
ILMARINEN (Väinämöiselle): Kuinka? Vieraanko kädestä otat sa palavan soihdun?
VÄINÄMÖINEN: Tulen on synty taivahassa. Otan sen taivahan kädestä. (Ruotukselle.) Jää hyvästi Ruotsin Ruotus! Toki muista mun sanani: Mik' on soihtu Luojan soihtu, ei sitä sidota köysin, mikä on sainio pimeyden, sammuvi pimeytehensä.
(Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät.)
RUOTUS (kävelee hetkisen edestakaisin mietteissään, menee sitten ovelle
ja huutaa):
Hoi, Tapani, tallirenki!
TAPANI (tulee):
Mitä käskevi isäntä?