Eukko harmaata kangasta kutoo.
Ulkona syyssade synkkänä putoo.
Hän kutonut on sitä lapsesta saakka. Sitä kutoi äiti ja äidinkin äiti, ja kutoneet on sitä kaikki naiset niin kauas kuin seudun tään väki muistaa. Hän kutonut on sitä lapsesta saakka.
Nai, sai lapsia, lapset kasvoi, naivat ja jällehen lapsia saivat. Halla vei viljan, karhu kaasi karjan tai tuli poltti pirtin. Mut muuten ei muutu, ei tapahdu mitään viikosta viikkoon, vuodesta vuoteen.
Ja sama on tarina kaikkien muiden niin kauas kuin seudun tään väki muistaa.
Eukko harmaata kangasta kutoo.
Vartiolta.
Kaadu, metsä, niinkuin kaski, seiso, jalka, niinkuin seinä!
Muuten mielesi lahovi.
Näin minä tuulispään tulevan yli korven, latvat taipui, puuntyvet tanahan jäivät, kaikki kaatui paikallensa.
Noin on mieleni minunkin.