Mut kaunehin kassapäistä
nyt astuvi Väinämön luo,
hän kantelon viisikielen
ikitietäjän kätehen tuo:
"Oi, ottaos omasi, Väinö,
suo soittosi soida taas,
ja laulaos vanha laulu —
näin pyytävät nuoret maas'."
Ja pitkin poskia Väinön
vedet virtasi tulvanaan,
kun vanhan vaskisen soiton
taas tunsi hän polvellaan,
mut riemuiten kansa kaikki
huus' rientäen tietäjän luo:
"Oi, laulaos vanha laulu,
taas kantelon kaikua suo!"
Tuo silloin tietäjä nousi
ja harmajan nosti pään
ja loihtijan outo lieska
hänen leimusi silmistään:
"En vanhaa laulua laula,
vaan uuden laulun ma luon
ja aamua Suomeni armaan
ma soittoni soida suon!" —
Ikipaadella Väinämö istui
ilo entinen polvellaan
ja paaden ympäri kansa
se vaieten vartoi vaan;
niin hiljaa lainehet loiski,
niin hiljaa kuunteli kuus' —
jo helisi vasket vanhat,
jo virisi virsi uus'.
Se soi kuni ukkosen nuoli
läpi pilvien pauhoavain,
se soi kuni kuutamon hohde
yli ulpujen uinuvain,
se kertoi päivyen voimaa,
valon voittoa keväimen,
se luonnon aamua lauloi,
ilon nousua ihmisten.
Yli aaltojen, alhojen, vuorten
sävelkeijuset karkeli näin,
joka kuusehen kiiveten kilpaa,
joka kukkahan pilkistäin:
"Miks' uinut, siskoni vielä,
oi heräjä, veikkoni, hei —
on päivä, on palannut Väinö,
yön peikoista pelkoa ei!"
Kas, tuolta jo honkien alta
sinihuntuja huiskaelee,
puun oksilla haltiat harmaat
hymyhuulin kuiskaelee!
Kas, täällä jo Vellamo itse,
meren kuohuja halkoelee
ja Ahtolan armahat immet
yli aaltojen palkoelee.
Mikä helinä päivyen päällä,
Mikä kulina kuussa soi?
Mikä kaarella siintävän taivaan
niin kummasti kuultaa voi?
Siell' Ilmatar aavojen merta
punapilvellä purjehtii
ja Kuutar ja Päivätär siellä
valon huntuja huolehtii.
Jo kajahti kangashiekka,
jo pemahti peltomaa,
kumu kuuluvi nurmen alta,
aho liikkuvi, aaltoaa —
Sielt' astuvi Mannun joukot,
peri-isännät ilmaantuu,
esivainajat vainioiden
ja kammojen kansa muu.
Yli aaltojen, alhojen, vuorten,
näin Väinämön soitto soi,
se kuorehen sielua loihti,
se luontohon laulua loi,
ja tuoksuen, helkkyen, soiden
ilo kaikuvi kautta maan:
on herännyt luonnon henki,
väki Väinölän uudestaan!