— Kas, Suomen lahdella laiva
läpi hyrskyjen hyökyää,
min kokka kuultavi kultaa,
min päivänä välkkyvi pää,
mut ruorissa sankari istuu
niin muhkea muodoltaan —
ken lie? kenen lienevi laiva?
kävi huuto nyt kautta maan.
Jo rantahan, vierasta vastaan,
väki Väinölän virtasi niin…
jo nähtihin laivan laatu,
jo laskija tunnettiin!
Ovat outoja purjehet purren
ja masto on kumman maan,
mut tulija ei ole outo,
vaan tuttupa vanhastaan.
Veen vierelle kansa nyt joutuin
telapuita viskoelee,
urot uhkeat kuusia kaataa,
pojat kuoria kiskoelee:
"Hän saapuvi, sankari suurin,
hän saapuvi Suomehen taas,
oi terve, Väinämö vanha,
taas vanhaan valkamaas!" —
Jo maalle laiva se laski,
emäpuu kävi pohjahan,
mut silloin laitoihin tarttui
kädet kansan riemuavan
ja kauas kaarnana laiva
lens' keskehen kuusiston,
perämiehen kuivalle tuoden —
kuten maan tapa vanha on.
Pian Päivän kummulle käytiin
tulojuhloa tanhuamaan,
suvijuhloa nuoren Suomen,
valojuhloa Väinön maan,
johon yhtyis nuoret ja vanhat
ja aika vanha ja uus,
ja muinaispäivien murheet
ja valkea vastaisuus.
Ikitammien sijalla kasvoi
siell' lehto nyt kaunoinen
ja lietona leppien helke
soi lempeä tuulosien;
mut siell' oli ennallansa
kisatanner tanhuavain
ja paikallaan oli paasi,
pyhä paatero loihtijain.
Siell' lehdossa, lehvien alla,
nyt haasteli harmajapäät,
siell' leimusi muistojen liekit,
suli sydänten jäykkien jäät;
ja kiertäen miehestä mieheen
simasarkat vaahtiset käy —
vaikk' kuultavi kannujen pohjat,
ei muistojen pohjoa näy.
Kas, mistäpä laulut liedot
pyhäsillan nyt ilmahan soi?
Siell' aamun nousevan kansa
kisakentällä karkeloi;
ei yön ole varjoja siellä,
ei murheen muistojakaan,
siell' liehuvi onni ja lempi
ja toivehet nuoret vaan.
Mut kansan keskehen Väinö
hymyhuulin istunut on,
hän katsovi vanhojen juhlaa
ja riemua nuorison.
Hän nähnyt on onnessa kansan
ja nähnyt onpi sen yöss' —
siin' istuvi muistojen urho,
mut toivojen sankari myös.
Näin juhlivi Väinön kansa,
näin juhlivi Väinön maa,
ilo korkea ilmoja kiirii,
kukat tuomien tuoksahtaa,
meri kuohuvi kukkulan alla,
kilo laineill' leikkiä lyö,
mut kauas kumpuja kaartaa
käen kukkujen kultavyö.