Ota viita, viljele, kesytä maa, ota vesi ja verkkosi heitä, pane paulat, aseta ansapuut ja sangat sammalin peitä, mut lähde laululla metsähän, älä veikaten vettä souda, vaan hyviä virsiä hyreksien sinä eräsi viidasta nouda!
Näät mun on meri ja mun on maa ja mun on metsän valta. Ja vaikka sa kylästä väistyitkin, et väisty mun voimani alta. Mut että sa ihminen tietäisit, mitä metsien Herra vaatii, niin kuuntele korvin avoin nyt, kun sulle hän lakinsa laatii:
Ei riitä ne ripit, ei mittapuut, kun ahmaa aalto syvä. Ja vasta kun paha sa olla voit, niin voit sinä olla hyvä. Ole hyvä kuin laps', ole syvä kuin mies, ole voimakas niinkuin vuori, min povessa palkeet ja vasarat käy, mut päällä on kivinen kuori.
Pidä pääsi pystyssä metsämies, sinä maailman silmäterä! Mut jos sinä korpehen kaadutkin, älä kantoja syyksesi kerää, kukin päähänsä silmää kaksi sai, kukin oman on onnensa seppä. Sitä onneas et sinä antaa saa, jos kuivuis' kuu ja leppä.
Pyri aina ja ylemmä, joutsimies,
kuin siipesi täysin kantaa.
Mies kasvavi kanssa tahtonsa
ja tahto voimia antaa.
Ken täällä ei kurota kuusehen,
ei kapsahda katajaankaan.
Ken täällä ei tavota taivaihin,
ei pääse se päälle maankaan.
Näe unia suuria, unten mies!
Uni puoli on todellisuutta.
Uni kulkevi edellä kyntäjän
ja viittovi uraa uutta.
Vain yksi valta on metsässä:
On mies ja miehen usko!
Sitä kuulevi pedot ja metsän puut
ja aika ja aamurusko.
Mut yksi on Herra herrallakin,
jota pääse et palvelemasta.
Näät siinä, miss' alkavi velvollisuus,
siin alkavi elämä vasta.
Ja sen on meri ja sen on maa
ja sen on metsän valta
ja vaikka sa kylästä väistytkin,
et väisty sen voiman alta.
Ja vaikka sa korpea hiihtäisit kuin hirvi ja jalopeura, se Herra sun kulkevi kupeellas, se kantapäilläsi seuraa, se kurkistaa joka kuusesta ja pensaista, puista se puhuu, ja ympäri nuotios' yöllisen käy ääni, mi käskee ja huhuu,
Ja vaikka sa vuorille kiipeisit kuin kotka, mi saalista noutaa, se pilvenä piirtävi vierelläs', se sotkana järvet soutaa, se kasvaa ja paisuu ja karttuu vaan, sadan virstan on saappahat hällä, ja vuortenkin huipuilta huutavi se ukkosen jylinällä:
Ja vaikka sun ois koko mahti maan, veen kunnia, vuorten kulta, niin sentään ma ropohon viimeiseen olen veroni vaativa sulta. Minä taivahan rantoja taivallan, käyn Otavan olkapäitä. Ja jos sinä tahdot korpehen, niin laulele lakeja näitä!"