Maininkeja.
Tahtoi meri taideniekaks' tulla, lepäs' tyynnä, peilipintaisena, kajasteli kaikki ilman kaaret, rannan raidat, suvi-illan ihmeet; kysyi vanhemmalta veljeltänsä taivahalta: "Oonko taideniekka?"
Päätään pudistaen veikko virkkoi
"Viel' ei riitä, viel' et taideniekka."
Muutti meren poika muotoansa, meni sydämensä syövereihin, nosti hyökyaallot hyrskymähän, pirstoi purret, mastot maalle heitti; kysyi vanhemmalta veljeltänsä: "Taitanen jo olla taideniekka?"
Päätään pudistaen veikko vastas':
"Viel' ei riitä, viel' et taideniekka."
Lakkas' myrskylaulu meren rinnan, souti selkää pitkät, loivat laineet, kajastellen sinikantta taivaan, muistutellen meren pohjatuulta, antain aavistusta myrskysäistä mennehistä. Kysyi meri jälleen: "Onko taiteen tarkoitus siis tämä?"
Nyökkäs' päätään vanhempi ja vastas'
"Jo nyt riittää. Olet taideniekka."
Taideniekan yö.
Yössä istuu taideniekka.
Miksi helkkää rannan hiekka?
Yön on neitoset tulevat,
yön on mustat morsiamet,
valkeilla varsoillansa,
ruskeilla ruunillansa.