"Kunnet neitoset kulette?
Minun luokse miks' tulette?"
"Tuomme sulle tuomisia
meren suurilta seliltä,
ilman pitkiltä pihoilta;
joko on ovesi auki?"
"On se auki auringolle,
paistoa Jumalan päivän,
ei yön yrityksille,
Manan neitten maanehille."
Ilkkuivat Manalan immet,
tytöt Tuonen tyrskyttivät:
"Voip' on miestä mieletöntä!
Vieläkö valohon luotat?
Jo pimeni Suomen päivä, sammui jo salojen huomen, meni usko miesten nuorten — ei ole valoa enää koko maassa, maailmassa."
Huusi hurja taideniekka, välkkyi nuoren hengen miekka: "Jos menikin muilta usko, minun viel' ei mennyt ole, Jos pimeni maani päivä, on mulla omakin päivä, tyttö kultainen kylässä, kaunokutri kartanossa, jonk' on sielu silkin hieno, katse kaunoinen sametin; unista utuisen lemmen luon ma maalle uuden aamun."
Ilkkuivat Manalan immet, tytöt tuonen tyrskyttivät: "Voip' on miestä mieletöntä! Vieläkö valohon luotat? Jo pimeni silkkisielu, sameni sametin välke kylän irstahan iloissa, naisten kahvinauruloissa; ei ole valoa enää koko maassa, maailmassa."
Painoi päänsä taideseppä, juoksi julman haavan leppä, juoksi päivän, juoksi toisen, kuni hän kolmanna kohosi, kastoi kalvan hurmehesen, nosti kohti korkeutta, vannoi näin valan ikuisen: "En minä levänne ennen kuin minun miekkani terästä revontulet roihuavat yössä pohjolan pimeän!"
Vyötti varren rautavyöhön, ulos astui talvi-yöhön, talven tähtöset näkivät, kun hän korpehen katosi. — Ei ole sitten kuulununna.
Virta venhettä vie.