Jumalan vanki.
Ystävyys murtuu, rakkaus katoo, ei katoa minun kuoleman-ikäväni. En tiedä alkuasi, en aavista loppuasi, mutta kumpikin lie minun sydämessäni.
Voi, pahoin tekee se mies, se mieletön mies, joka juurensa elämään katkoo! Hän on niinkuin lintu vedenpaisumisen päällä, ei ole hänellä sijaa siellä eikä täällä, hän äärettömyydessä lentää ja lentää ja aaltoihin vaipuu.
Eikä ole totuus, jumalainen totuus, tehty ihmishartioita varten. Jos kuolevainen jumaliin nousee, niin Jumala ottaa vangiksi hänet ja viepi häitä ymmärryksen valon.
Hymni tulelle.
Ken tulta on, se tulta palvelkoon.
Ken maata on, se maahan maatukoon.
Mut kuka tahtoo nousta taivahille,
näin kaikuu kannelniekan virsi sille:
"Mit' oomme me? Vain tuhkaa, tomua?
Ei aivan! Aatos nousee mullasta.
On kohtalosi kerran tuhkaks' tulla,
mut siihen saakk' on aika palaa sulla.
Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen?
Jumala, henki, tuli ikuinen.
On ihmis-onni olla kivihiiltä,
maan uumenissa unta pitkää piiltä,
herätä hehkuun, työhön, taisteloon,
kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon,
toteuttaa vuosisatain unelmat,
joit' uinuneet on isät harmajat.
On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle."