Kysyn sykkivin sydämin:
"Ja mitäpä minulle huo'ut?"
Julistaa Jumalan tammi: "Humisen huolia sinulle, surun annan aateluutta, vaivan kalvavan vakautta, ylevyyttä ylhän tuskan; kynnän otsasi vakoihin, sielusi enemmän kynnän, panen paadet hartioille, käsken nuorna kärsimähän."
Kysyn kylmävin sydämin:
"Miks' minua kärsimähän?"
Luojan suuren puu puhuvi: "Siks' sinua kärsimähän, kun olet lapsi laadultasi, itkijä elämän itkun. Otan sun lapseksi omaksi, annan sulle laulun armon, juuret juutan maa-emohon, työnnän latvan taivahalle."
Seisoi mies aholla yksin, yössä aukean elämän; tunsi polttavan povensa, sydämensä seisahtavan vaivasta sanattomasta, ailuesta ankarasta.
Pyhä on hetki hengen tuskan.
Seisoi mies aholla yksin, juurella Jumalan tammen; kaukokaupungin hälinä yhtyi yön vavistuksehen; lepäsivät maa ja taivas, tammenlehvätkin lepäsi.
Hiljaa, hiljaa, yksitellen helmet kirkkahat kihoovat, sulaten polttavaa povea, lauhdutellen, lohdutellen; saa vaiva sanoiksi, virret vierivät huulilta urohon, mies itse haoksi muuttui, puuttui puuksi paikallensa.
Satu oli sanasta, taru tammesta taitehen Jumalan.
Äidin surut.