Eipä niinkään henkilökohtaista, vastasi hän siihen melkein ääneen.
Hän ei ollut ikinä vuorineuvos Rabbingia nähnyt. Ei tiennyt hänestä henkilökohtaisesti, oliko hän kala vai lintu. Vuorineuvos Rabbing ei ollut koskaan hänen lapsena ollessaan käynyt sillä tehtaalla, jonka isännöitsijä hänen isänsä oli. Jos vuorineuvoksella oli ollut jotakin asiaa tälle, hän oli kirjoittanut tai kutsuttanut hänet luokseen Helsinkiin, jossa hänen pääkonttorinsa oli.
Muuten kerrottiin hänen, varsinkin naimisiin mentyään, oleskelevan enimmäkseen ulkomailla.
Hänen rouvansa oli sensijaan kerran Helsingissä osoitettu
Johannekselle.
Pitkä, komea nainen.
Hän oli ollut juuri astumassa vaunuihinsa, jotka olivat Seurahuoneen edessä odottaneet. Hänen ryhtinsä oli ollut moitteeton ja hänen upean vartalonsa kaarre aivan ruhtinaallinen.
Sanottiinkin hänen olevan jonkun kaukaasialaisen lammasruhtinaan tyttären, jonka vuorineuvos oli tuonut mukanaan Moskovasta.
»Sellainen nainen pitäisi sinullakin olla», kuuli hän ukon kimeän, intohimoisen äänen soinnahtavan.
Pitkä, komea, pystyrinta! Silloin tietäisi muka Johanneskin jotakin elämästä. Silloin voisi hänkin sanoa sanansa naisten rakkaudesta.
Johanneksen aivot täyttyivät jälleen houkuttavilla, hekumallisilla kuvilla, joita hän turhaan koetti torjua mielestään.