Hän itse selitti tahtovansa »ruuna riiman».
Se oli eräs hänen seisovista sukkeluuksistaan. »Pruna prima», se oli primadonna tai primaballerina.
Muttila tulkitsi Oikarisen tahdon emännälle. Tämä nyykäytti päätään hyväksyvästi.
—Sikari, sanoi Oikarinen, tarjoten kotelostaan Johannekselle. Eivät sitten ainakaan suuhun lennä.
—Jaa, ketkä?
—Nuopahan herhiläiset, hymyili Oikarinen, puraisten sikarinsa ja syläisten pään suustaan. Vieläkös se tohtori muistaa? Näinhän sitä myökin ennen aikoinaan.
Johannes muisti kyllä. Oikarinen oli ollut hänen suuri opettajansa elämän taidossa. Tuokiotila oli sama kuin niin usein heidän yhteisellä Egyptinmatkallaan. Se ero ainoastaan, että tällä kertaa oli Muttila pikenttinä.
Pullot tulivat ja tytöt niiden mukana. Oikarinen otti heti yhden kummallekin polvelleen.. Tytöt ymmärsivät, kuka päähenkilö oli, ja kohdistivat häneen kaiken huomionsa. Taputtivat häntä leuan alle ja sallivat hänen rohkeita hyväilyjään.
Toiset kaksi hän oli määrännyt Johanneksen ja Topi Huotarin hoidettaviksi.
Johannes esiintyi englantilaisena eikä ollut muuta kieltä ymmärtävinään. Topi ei ollut ollut yhtä viisas, vaan tuonut heti esille saksankielen taitonsa, joka osottautui erinomaiseksi. Hän sai sentähden ylläpitää keskustelua kaikkien kolmen puolesta.