Muttila oli jäänyt aivan ilman. Mutta hän lohduttausi samppanjalla ja jalkakurtiisilla.
Tytöt tahtoivat riisua Oikarisen palttoon, mutta hän ei sallinut sitä. Ei edes sikaria hän suostunut suustaan ottamaan. Mutta muuten hän oli aivan mainio kavaljeeri.
—Nää on minun tyttöjäni, selitti Oikarinen, minun ottotyttöjäni. Sano niille, Muttila, että mie tykkään paljon heistä.
Muttila teki työtä käskettyä. Ja tytöt ilmaisivat äänekkäästi ihastustaan.
—Hyvä setä, hyvä setä, he sanoivat ja tahtoivat kilvan tarjota hänelle sulojaan. Hyi, setää! Mitä setä tekee?
Toinen heistä ilmoitti, että hänen täytyi nyt mennä esiintymään.
—Pieni laulu vaan, hän sanoi. Minä tulen heti takaisin.
Mutta Oikarinen ei päästänyt häntä.
—Ei sinun nyt sovi mennä, huomautti hän. Sano hänelle, Muttila, että mie annan viismarkkasen emännälle.
Emäntä tuli, sai lasinsa ja viismarkkasensa. Vilkutti silmää tytöille, tytöt hänelle, ja lopuksi he kaikki iskivät silmää Oikariselle. Tuossa saalis, näyttivät he ajattelevan. Tuossa kukko, joka vielä ennen aamunkoittoa munii kultaisia munia meille.