Topi loi raukean, surullisen silmäyksen häneen.
—Ja sinulle? kysyi hän sitten.
Johannes ei vastannut enää. Hänelle ei tuosta lääkkeestä olisi tehoa enää, tiesi hän. Hänen mielikuvansa olivat murtuneet jo nuoruudessa.
Topi oli pysynyt nuorena tähän saakka. Mutta nyt oli hänkin vanheneva muutamassa vuorokaudessa enemmän kuin koko entisessä elämässään.
14.
Pari tuntia myöhemmin oli Johannes paluumatkalla takaisin kohti omaa asuntoaan.
Hän oli koettanut lohduttaa Topia niin hyvin kuin oli tainnut ja saattanut hänet vihdoin hotelliin levähtämään. Topi oli näyttänyt jonkun verran tyyntyneeltä, mutta Johannes pelkäsi kuitenkin pahinta hänen puolestaan. Hän tiesi, ettei Topi ikinä voisi tätä tapausta unohtaa eikä antaa anteeksi vaimolleen. Mitä hän siis oli tekevä?…
Johannes ei uskaltanut jatkaa ajatusjuoksuaan.
Myöskään hänen oma sydämensä ei ollut syttä valkeampi. Topin kohtalo oli koskenut kovasti häneen, ei oikeastaan jutun itsensä vuoksi, vaan siihen sekautuneiden henkilöiden. Olivathan. Aura ja Jaakko Jyrkkä kumpikin omalta kulmaltaan läheisesti hänen ajatusmaailmaansa koskettaneet. Ja Topi oli epätoivossaan kysynyt häneltä kuin rikostoverilta:
—Tuoko se nyt on sitä nykyaikaista naissosialismia? Sitä vuoroviljelystä, jota ne kuuluvat saarnaavan siellä teidän lehdissänne?