—Mitä hän on kertonut teille? kivahti hän. Kaikki ne tuhmuudet, jotka minä tuona iltana tulin hänelle sanoneeksi?
—Kaikki.
—Ja te? Mitäs te siihen sanotte?
Johanneksen oli vaikea enää itseään pidättää. Hän melkein huusi julki nuo sanat.
Olihan Signe hänen mielestään käyttäytynyt tuiki sopimattomasti! Olihan se aivan häpeämätöntä! Paljastaa hänen sydämensä herkimmät salaisuudet! Ja uskotella sitten vielä isälleen, että Johannes oli kihloissa hänen serkkunsa kanssa!
Oliko kummempaa kuultu? Mutta Signe oli saapa sen vielä maksaa, totta totisesti!
Irene ei vastannut aluksi mitään. Hän loi vain suuren, kimaltelevan katseen Johannekseen, jonka hyväilevän vaikutuksen tämä tunsi kiertävän päätään kuin siunauksen.
—Niin, minäkö? virkahti hän sitten hiljaa. En minä mitään ajattele.
Johanneksen täytyi hymyillä vasten tahtoaan.
Se oli totta! Tuon hän oli kokonaan unohtanut. Eihän eskimo mitään ajatellut.