—En, vastasi Irene, jälleen sama veitikkamainen ilo silmissään.
Taitaisi tulla liian pitkä kertomus siitä.
—No niin, sitten lyhyesti?
—Jos teillä on vielä joku paperipala, minä kirjoitan sen mieluummin teille.
Johannes repäisi lehden muistikirjastaan. Irene kirjoitti ja ojensi sen takaisin hänelle.
Johannes luki: »Hän on sanonut, että te rakastatte minua. Siinä kaikki.»
Johannes ei kotvaan uskaltanut nostaa silmiään paperista.
Hän luki uudelleen ja uudelleen nuo rivit. Salamoina kulkivat kuvat hänen sielussaan.
Ehkä oli Signe sittenkin oikeassa? Ehkä olikin Irenen hempeä hahmo tuona kohtalokkaana iltana tuonut lemmen ja tunnustuksen sanat hänen huulilleen?
Johannes koetti muistella, mitä kaikkea tuona iltana oli tapahtunut.
Eikö hän ollutkin istunut ja vertaillut toisiinsa näitä serkuksia? Ja eikö tuo vertailu ollutkin päättynyt nuoremman eduksi ja vanhemman tappioksi!