Rahasta riippui kasvojen kukoistus, rahasta jokainen sorea piirre, ele, liike ja äänenpaino. Jos niiden takaa pilkisti esiin joku kaunis ajatus tai tunne-arvo, oli sekin vain rahan ja sen luoman hyvinvoinnin hedelmiä.
Raha oli maailman valtias. Raha loi henkisen ja ruumiillisen kauneuden, raha loi totuuden, jalouden ja hyvyyden maailmaan.
Rikkaiden ihmisten oli niin helppo olla hyviä. Heidän oli niin helppo olla kauniita, jaloja ja ystävällisiä.
Raha pyöristi, raha tasoitti kaikki. Raha kitki kaikki piikit pois heidän polultaan.
Rahako? Eihän raha mitään tehnyt. Olihan raha hedelmätön. Työ, uupumaton ihmistyö oli tehnyt kaikki.
Työ oli maailman valtias. Olisi pitänyt olla, mutta ei ollut. Raha oli sen kunnia-istuimelta kukistanut.
Pyhä työ!
Johannesta oikein kauhistutti, että hän äsken oli tullut niin kerettiläisesti ja kiittämättömästi työstä ajatelleeksi.
Ja mitä oli tarvittu siihen? Vain pari kuutamosilmää, vain hiukan silkkihameiden kahinaa!
Niinkö heikko hän oli? Niinkö löyhässä olikin hänen periaatteellinen mahtipontensa?