Mutta ääneen hän sanoi:
—Olisi teiltä viety, niin kyllä siinä itsekin perkelöisitte!
Ja hän aikoi jo jättää toisen siihen seisomaan ja syöksyä luulottelemansa varkaan jälestä, kun äijä estäen laski kätensä hänen olalleen.
—Turha vaiva! sanoi hän, katsoen leveällä hyväntahtoisuudella häneen.
Tässä on teidän lompakkonne.
Näin sanoen hän veti toisesta palttoontaskustaan lompakon, jonka
Johannes heti tunsi omakseen.
Hän katsoi äijään hölmistyneenä.
—Niin, se on minun, hän sopersi. Te löysitte sen?
—Onneksenne, muhoili äijä. Se putosi teiltä, kun kumarruitte sitomaan kengännauhojanne.
—Kumarruinko minä? Missä?
—Keskellä katua, niin että oli ikuinen ihme, ettei kukaan ajanut päällenne. Te olette ollut hiukan … noin … hum…