Äijä näytti arvaavan hänen ajatuksensa.
—Kuulkaa, sanoi hän, tarttuen hänen napinläpeensä tuttavallisesti.
Enkö teidänkin mielestänne ole ansainnut vähän löytäjäisiä?
—Kyllä, tietysti, vastasi Johannes helpotuksesta huoahtaen ja teki liikkeen kohti povitaskuaan.
—Ei, ei, sanoi äijä pidättävästi. En minä sitä tarkoita. Mutta…
—Mutta mitä?
—Lasin olutta te voisitte tarjota minulle, hehetti ukko. Jossakin täällä lähiravintolassa.
—Mielelläni, kovin mielelläni, lausui Johannes, hyvillään että pääsi niin vähällä. Tuolla!
Hän osoitti jonkun matkan päästä loistavia pyöreitä sähkölamppuja.
—Ei, ei, sanoi äijä päätään pudistaen.
—Siinä on suuri ensiluokan ravintola, väitti Johannes. Ja se on kyllä vielä auki tähän aikaan.