Tuo ei ole ensi kertaa pappia kyydissä, ajatteli Johannes. Vanha herra on nähtävästi myös hummannut. Häntä janottaa ja hän haluaa seuraa itselleen.
Omituinen sattuma, että hän tapasi minut. Miellyttävä sattuma minulle, sillä ilman häntä minä olisin nyt keskellä Berliniä pennitönnä.
Tosin Johannes odotti huomenna pientä rahalähetystä kotimaasta. Juuri siihen nähden hän oli uskaltanutkin tänään liikkua hiukan yli varojensa. Mutta kirjeet voivat aina myöhästyä päivän pari. Ilman tuon äijän ystävällisyyttä hänen olisi ollut kiristettävä nälkävyötään kukaties kuinkakin kiusallisesti.
—Te olette ollut kauan Berlinissä? hän kysyi puheen aluksi.
—En tähän toviin, vastasi ukko. Mutta kyllä ennen.
—Liikeasioissa?
—Niin, liikeasioissa.
—Millä alalla, jos saan luvan kysyä?
Äijä kääntyi ja loi häneen pienet, pistävät siansilmänsä.
—Nuori mies, hän sanoi sangen ojentavasti, mutta täydellisen maailmanmiehen kohteliaisuudella. Myöskään minä en ole kysynyt teiltä mitään.