Tuolla tammipuiden alla urhot vanhat tarinoi,
täällä kummun tanterella nuori kansa karkeloi,
siellä istui Ilmariset, haastoi Väinöt harmahat,
täällä leikki Lemminkäiset, astui Ainot armahat.
Vaan kun vaati heimon herra, kansa Ukon maljan joi.
Vanhat haastoi harvaksensa, nuori kansa karkeloi.
Käkö kukkui kultarinta, tammet haastoi hiljakseen,
meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen…
Silloin nousi outo purje ulko-ulapalta,
laiva kohti Suomen saarta laski lännen alta,
urhot tuota ensin luuli allin ampujaksi,
naiset kaupin haahdeksi ja saksan haljakaksi.
Katsottihin, kaivattihin, niin jo nousi toinen,
nousi kolmas, nousi neljäs purje yhdenmoinen,
vaan kun koko taivon ranta välkkyi valkealta,
silloin ties he vainolaisen tulleen lännen alta.
Silloin vanha vaiti jäi ja lakkas laulu nuoren,
kotihinsa kansa riensi päältä Päivävuoren,
kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi,
kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.
Saapui kansa Auran suulle, poikki Pohjan tiestä,
saapui sata jousikättä, tuhat miekkamiestä,
mutta taakse taistokentän, Päivän kukkulalle,
nousi Suomen suuret noidat suurten puiden alle.
Päivä näin kun vuotettihin, niin jo vieno ilta
saattoi luokse lännen laivat taivon rantehilta,
nousi Ruotsi rantamalle, nousi rautarinnoin,
läksi länsi taistelohon, länsi uskon-innoin.
Jop' on jouset jännittyi ja suihki sulkanuolet,
päivä peittyi vasamoihin, yöhön Pohjan puolet:
Lappi laaja katsomahan kaaloi tuota kummaa,
Turja kaikki kammostui jo talven yötä tummaa.
Iski mies jo miestä, miekka vasten miekkaa,
kalskui kalpa, raikui rauta, huuhtoi hurme hiekkaa,
silloin valkes Pohjan yö jo säilän säihkynnästä,
revontulten roihun näki Lappi etelästä.
Vaan ei miekoin, miehin yksin sotaa käyty siellä,
käytiin sotaa sanalla ja miettehellä, miellä,
taidon kalvat tahkottiin ja tiedon linnat luotiin,
kansanhengen kaikki voimat taistelohon tuotiin.