Toverukset, joiden aika ei myöntänyt ollenkaan ryhtyä tutkimaan Pragin nähtävyyksiä, joita siellä kyllä tiesivät olevan hyvinkin arvokkaita ja mielenkiintoisia, päättivät pakostakin tyytyä vain siihen kuvaan, mikä syntyisi heidän silmäverkkoonsa, kun he rauhallisesti ja hätäilemättä astelisivat toista katua ylös ja toista alas. Se onkin uudessa ja oudossa kaupungissa ohjelmanumero, jota yleensä sopii suositella, mikäli vain tavallisen, jokapäiväisen elämän katseleminen yleensä asianomaista huvittaa. Niinpä he siis kysyivät tietä kaupungin keskustaan, jolloin heidät ohjattiin suurelle Am Graben-kadulle — sen tshekkiläistä nimeä on mahdoton muistaa. Ja näkemistä on Pragin kaupungissa, sitä ei sovi kieltää.
Mitä yleisöön tulee, antaa, kuten jo on sanottu, slaavilaisuus ja juutalaisuus sille oman, suomalaisesta vähän itämaiselle tuntuvan ja hajahtavan leiman. Tummaverisinä, hiukan rasvaisina, vankkoina ja tukevina sekä hartioiltaan että nenältään, vaeltavat tshekit itsetietoisesti katuansa, nähtävästi täysin siemauksin nauttien, kuten heillä kernaasti lupa ja syy olkoonkin, vuosisataisten kansallisuustaistelujensa täydellisestä voittoon pääsemisestä. Yleisön leimana näyttää olevan, väliin esiintyvästä hälinästä huolimatta, paljoa suurempi itsensä hillitsemiskyky kuin ryssillä, jopa suoranainen jurouskin, joka tuulahtaa muukalaisen heitä puhutellessa esiin jonkunmoisena epäluuloisuuden ja itseensä sulkeutuneisuuden vivahduksena. Tämä oli ainakin Simeonilla ensi vaikutelmana. Ja kun hän muisti niitä aivan suurenmoiselta näyttäviä maanviljelysalueita, jotka ovat tshekkien ylpeys ja kunnia, sitä kieltämätöntä tarmoa ja uutteruutta, jota se osoittaa kansassa olevan, tshekkien intohimoista ja kiihkeätä vuosisataista taistelua kansallisuutensa puolesta, koko maan hurjista ristiriidoista ja kamppailuista rikasta historiaa, ymmärsi hän varsin selvästi, että tässä kansassa täytyi olla sisua erinomaisen runsaasti, elinvoimaa ja määrätietoista pyrkimystä, joka todennäköisesti takaa sille johtavan aseman kolkallansa ja ehkä päämiehen paikan slaavilaisessa rintamassa. Ehkäpä tuo tyyneyden ja tanakkuuden vivahdus onkin vain sen raudan välkettä, jota aikain vaiheet ovat sen rintaan kasvattaneet?
Ja kun toverukset katselivat ympärilleen, tunnustivat he kernaasti, että kyllä tshekkien sopiikin olla tyytyväisiä. He ovat nähtävästi hyvin varakkaita, joiden maa pystyy tuottamaan runsaasti elämisen hyvyyttä sekä heille että muillekin. Upeat kaupat ja liikehuoneet reunustavat katua vierivieressä, raskaita tavarakuormia, edessä lihavuuttansa ähkivät hevoset, mennä jyristää tietänsä, ruokakauppain ikkunat ovat pakaten täynnä kaikkea mahdollista, jopa mahdotontakin provianttia, ja ihmisten kasvoista näkee, että he ovat kaikki säännöllisesti nauttineet kolme runsasta ateriaa päivässä. Upeina, korkearintaisina ja leveälanteisina, voimastaan ja hedelmällisyydestään ylpeinä kuin itse Astartet, vaeltavat tuossa tshekkiläisnaiset, poskilla verevä punerrus ja olemuksessa paljon slaavilaisen naisen kieltämätöntä viehätysvoimaa. "Täällä on sivilirekisterin pitäjillä paljon työtä", lausahti Tuomas tyynesti, kun oli hetkinen katseltu kadun liassa pyöriviä lapsia ja huomattu heidän olevan siinä omassa elementissään, virkeinä ja terveinä kuin rotat rikkaläjällä.
Kuta kauemmin veljekset liikuskelivat kaupungilla, joutuen näkemään sen kauniin aseman Moldaun kahden puolen, komeat sillat, tyynesti virtaavan joen, ja vaihtelevan rakennustyylin, jossa vanhojen, historiallisten rakennusten rinnalla kohosi uudenaikaisia kivimuureja, sitä enemmän joutui ainakin Simeoni sen historiallis-romanttisen tunnelman valtaan, joka lieneekin Pragille ominainen. Kuin sattumalta tulivat he vanhaan juutalaisten synagogaan, joka oudolla näöllään keskellä uudenaikaisia korkeita rakennuksia herätti heidän huomiotaan. Mentyään sisään ja suoritettuaan kumartelevalle vartijalle pienen pääsymaksun saivat he nähdä pyhäkön, jolla on ikää harjavuorensa päällä siinä kuusi ja puoli sataa vuotta. Pieni oli tämä lain selityspaikka ja peräti ummehtunut sen ilma, penkit omituisen malliset ja kuluneet, mutta käytännössä kuului se olevan vieläkin, ja "laki", "thora", oli siellä omalla pyhällä paikallaan kuten ennenkin. Tärisevällä äänellä selitteli vartija-äijä, joka hengityksestään päättäen sairasti viimeisen asteen keuhkotautia, pyhän rakennuksensa historiaa, osoittaen ylpeästi erästä vanhaa ja haalistunutta lippua, joka riippui holvin katosta. Olivathan nimittäin ruotsalaiset ja suomalaiset joukot vuonna 1648 tulla rynnistäneet aina Pragin porteille, valloittaneet jo osan kaupungista ja mielineet ryhtyä lopustakin selvää tekemään, kun herrat Osnabrückissä vihdoinkin pääsivät sovintoon ja keskeyttivät tämän kolmikymmenvuotisen sodan huikean loppunäytöksen. Kaupungin puolustukseen olivat nyt israelinlapset ottaneet odottamattoman tarmokkaasti osaa, jonka johdosta keisari lahjoitti heille, pankkiireilleen, muistoksi tuon sanotun, vieläkin tallella olevan lipun. "Jaa jaa, äijä parka", arveli Simeoni itsekseen, "olisivatpa vain sen ajan Suomen pojat päässeet aikomustensa perille, niin takaanpa, että olisi paikkakunnalta vähäksi ajaksi unehtunut sekä Roman että Moseksen usko." Koska vanhus oli puhunut ruotsalaisista, antoi Tuomas lopuksi hänelle kymmenen äyrin rahan, joka saattoi ukon vaipumaan syvämietteisiin numismaattisiin tutkimuksiin. Juutalaisena hän siitä kuitenkin perisi itselleen seitsenkertaisen voiton.
"Sen hakkapeliittasodan viimeinen rynnistys tapahtui siis tässä kaupungissa", puheli Simeoni silmät harmaina ja hajamielisen näköisinä. "Mutta eikös se tästä alkanutkin? Alkoipa vainkin! Ellen väärin muista, heittää rysäytettiin täällä jostakin ikkunasta ulos kolme korkeasti katolista herraa ja siitähän se sitten pääsi kulovalkea liikkeelle palaen niin kauan, että oli vähällä polttaa koko Europasta kaiken ruokamullan pois. Mistä ne oikein silloin tappelivat?"
"Uskon puolesta", selitti Juhani. "Siitä asti, kun papit polttivat Johan Hussin ja Hieronymus Pragilaisen sekä kukistivat Hussilaiset, kesti täällä Böhmissä kränää katolisten ja protestanttien välillä, kunnes se johti veriseen sotaan, johon lopuksi sekaantui vähän jokahinen. Papit ja jesuiitat, joiden luvattu maa tämä on aina ollut, siitä pääsyyn kantavat, mutta huitoivat kai siihen joukkoon kaikki muutkin — että nyt lähtivätkin pappien usutuksesta sotimaan!"
"Niin, omituisia olivat entisen ajan ihmiset", järkeili Simeoni. "Jos heidän johtomiehensä, muista puhumattakaan, nyt ilmestyisivät teutaroimaan keskuuteemme aatteineen ja mielipiteineen, niin arvattavasti lähimmältä paloasemalta tilattaisiin kiireimmän kaupalla ambulanssi ja mies vietäisiin muutamien lujien konstaapelien saattamana Lapinlahteen, jossa hän sittemmin olisi lääketieteen kandidaateilla mielenkiintoisena tutkimusobjektina. Muistelen hussilaisten jakaantuneen kahteen lahkoon, joista toinen, 'kalkkilaiset', vaati ehtoollisessa itselleen ei ainoastaan leipää, vaan viiniä myös; tämän jälkimäisenhän nimittäin pappi itse nautti antamatta sitä seurakunnalleen ollenkaan. Ja tästäkin asiasta pantiin monta kaulaa poikki puolin ja toisin."
"Mutta sehän sentään oli vaatimus, jonka ainakin voi ymmärtää", harkitsi nyt Tuomas; "niin minäkin olisin tehnyt, sillä enpä totisesti olisi sietänyt nähdä pappilurjuksen kaatavan naamaansa minulle laillisesti kuuluvaa tavaraa, jonka kohtuudella taidan itselleni pyytää."
"Niinpä niin", jahkaili Simeoni, "mitä siihen tulee, niin saattaapa nyttemmin kalkkilaisten jälkeläisistä olla suurin osa sellaisia, jotka eivät pidä väliä enempää viinistä kuin leivästäkään — osoittaneeko se sitten kehityksen kulkua eteen vai taakse päin, en mene sanomaan. Kaiken kaikkiaan tämä on erikoisten ja harvinaisten historiallisten tapausten näyttämöä, veljet, — katsokaa Moldau-virtaa, kuinka kauniisti illan rusko kuvastaa sen pintaan, siintäviä kukkuloita ja keisari Rudolfin linnaa, jossa hän uneksi tähdistä ja kullan teosta. Enpä ihmettelisi, jos itse pyhä Nepomuk nousisi noista aalloista…"
"Jätetään nyt Nepomuk vain sinne virtaan, koskapa hän on ollut siellä jo niin kauan, että hyvin viihtyy niissä olosuhteissa — meidän täytyy toki mennä hiukan syömään ja lepäämään, etteivät voimat lopu kesken matkaa!"