Puolituntinen kului hauskasti, kunnes toimittaja vihdoin kysyi nauraen, olivatko vieraat saaneet Pragissa kylliksi ja hyvää ruokaa, tiedustelu, joka osoitti, miten tärkeä tämä ala tuossa viinin ja hunajan maassa on. Ja kun Simeoni vastasi siihen sekä myöntäen että kehuen, lisäsi toimittaja ylpeästi:
"Niin, me syömme täällä Tshekko-Slovakiassa todellakin hyvin."
* * * * *
Tultuaan kadulle pysähtyi Simeoni tarkastamaan näkyä, joka jo edellisenä päivänä oli herättänyt hänen huomiotansa: erästä lajia hevosen valjaita, jotka todistivat hänen olevan toisessa maassa kuin Suomessa. Länget olivat erittäin raskaat ja paksupuiset, niin että olisi luullut vähemmänkin riittävän, vaikka vankkurit perässä olivatkin tavattoman suuret. Mutta paitsi tavallista nahkavuorausta oli niskan puolelle rakennettu nahasta korkealle kohoava koriste, joka varmuuden vuoksi oli isketty täyteen messinkiheloja, niin että hevosella oli selässään kuin jonkunmoinen vaski-ies. Tuolla kaikella ei voinut olla mitään tarkoitusta, vaan teki se länget raskaiksi sekä hevoselle että muille käsittelijöille, ja näytti Simeonista, joka aina oli koettanut saada Valko paran valjaat niin keveiksi ja sopiviksi kuin suinkin, aivan raakalaismaiselta. Mutta tämä oli kuitenkin pienimpiä ihmeitä, mitä Simeoni tuli matkallaan eläinten kohtelusta näkemään.
Pian hän sitten tapasi Juhanin ja Tuomaan, jotka olivat kumpikin haarallaan hoidelleet asioitaan. Nyt he olivat menossa Tshekko-Slovakian kansalliseen pankkiin, ja koska Simeonikin oli joskus "diskannut" jonkun "maisterivekselin", päätti hän mennä mukaan, nähdäkseen, miltä tässä maassa näyttäisi sellainen laitos. Heidät saateltiin monia portaita ylös ja pitkiä käytäviä myöten, kunnes he huomasivat seisovansa pienen, nuorenpuoleisen, hiukan japanilaista muistuttavan miehen edessä, joka kiinnitti heihin kysyvästi katseensa. Nytpä Juhani, joka Jukolan isäntänä oli tottunut puhuttelemaan Viertolan patruunaa, lautamies Mäkelää, rovastia, kanttoria, nimismiestä ja muita suuria herroja, nopeasti teki selvää asiasta, ruveten keskustelemaan tuon miehen kanssa miljoonista, kansallisista pankkilaitoksista, tuonnista ja viennistä, kaupasta ja teollisuudesta, niin että Simeonin korvissa rupesi humisemaan. Hän sai siinä kuulla, että Tshekko-Slovakian rahalaitokset olivat kansallisissa käsissä, eikä juutalaisten huostassa, kuten esimerkiksi Unkarissa, ja että ne katsoivat toimivansa hyvällä menestyksellä, nojautuen maan suureen tuotantokykyyn. Juhani teki puolestaan pontevasti selvää oman maamme asioista ja Tuomas säesti häntä pistäen väliin lyhyen ja vankan huomautuksen silloin tällöin. Olihan hänellä Impivaaran tilalla valtaiset tukkimetsät, joiden puolesta sopi nousta puhumaan maailman mahtavainkin edessä sangen keveällä ja rauhallisella omallatunnolla. Näin vyöryivät Simeonin henkisilmien editse maailman kaupan eri puolet kuin kultarahat runsauden sarvesta, ja hän katseli niitä lumottuna, sillä Jukolan talon palkattomana setämiehenä hän oli jäänyt mammonasta osattomaksi, omistaen elämäntyönsä tavaran hankkimiseksi taivaassa. Mutta hän oli silti ylpeä veljiensä puolesta, sillä olihan komeaa nähdä, kuinka Jukolan vanhimmat veljet pystyivät kunnollisesti edustamaan maansa taloudellista puolta näissä vieraissa ja meitä aina väheksymään taipuvissa oloissa.
Tässäpä sitten olikin kaikki, mitä Simeoni ehti Pragin kaupungista ja siinä asustavasta kansasta saada tietää yhden vuorokauden kuluessa. Loppuvaikutelma oli hänellä se, että tshekkiläisillä on voimakas ja nuorekas halu päästä edistymään kaikilla aloilla ja että he todennäköisesti tulevat myös pyrkimyksissään onnistumaan. Mitäpä siis muuta, kuin myötämielinen onnittelu ja menestyksen toivotus! Ellei ahdasta kansalliskiihkoa olisi, todistaen sittenkin kulttuurin nuoruudesta, olisivat Simeonin muistot Pragista ylipäätään erittäin mieluiset. Kohottaen kätensä asemahuoneella, hälisevän ja sekalaisen yleisön keskellä, Wilsonin jättiläismedaljonkia kohti, manasi Simeoni pois kansallissorron hengen ja sijaan rauhan, sovun ja vapauden tshekkiläisten, saksalaisten, slovakien ja unkarilaisten keskeen.
XIII.
Gulliverit ja Lilliputit. — Itävallan tulli. — Masennuksen valtakunta. — Suuret rahalaukut. — Yötunnelma Wieniin tullessa.
Juna kiljaisi ilosta saadessaan taas kunnian kuljettaa Jukolan veljeksiä edelleen heidän kansainvälisellä tarkastusmatkallaan. Kello osoitti neljää iltapäivällä, taivas oli aivan pilvetön, luonnossa yhä enemmän elpyvän kevään virkeyttä. Veljekset asettelivat tavaransa ikkunapaikoille ja pistäytyivät vielä jonnekin, kunnes palasivat takaisin osastoonsa. Silloin oli ikkunapaikoille asettunut kaksi englantilaista. Toverusten tavarat oli sievästi nostettu syrjään.
"Miehen tulee itseään jalosti puolustaa, koska maailma häntä sortaa tahtoo", sanoi Juhani jyrkästi ja katsahti kysyvästi tovereihinsa. Mutta nämä kielsivät, tahtomatta ruveta asiasta huomauttamaan, koska heillä kuitenkin oli kaikilla hyvät istumapaikat. Niin lähdettiin ja uteliaina tarkastelivat veljekset sekä matkatovereitansa että jättiläisfilminä ohi kiitäviä maisemia.