"… ja että keisarinna Teodoralla oli hurskaudestaan huolimatta paljon niitä vikoja ja paheita, jotka tekevät ihmisestä sangen huonon pyhimyksen, mutta että hän näinkin ollen ja ehkäpä juuri sen vuoksi, kunnianhimonsa ja loistavien valtiomiesominaisuuksiensa tähden, on aina säilyttänyt ja säilyttää hurmaavimman ja viettelevimmän naisen maineen, mitä historia tuntee, ja…"
"Kuule, veli!" sanoi nyt Tuomas, "katso eteesi, niin näet tässä säiliöllisen raitista vettä. Etköhän valele hiukan päätäsi, että sinun Teodorasi suloineen rupeaisi sieltä haihtumaan!"
Veljekset olivat tulleet kuuluisalle "Uponneelle palatsille". Se on todennäköisesti sama kuin Justinianuksen rakennuttama Cisterna Basilica: suuri vesisäiliö (pinta-ala 141 X 73 m), jonka kattoa kannattaa 43 suurta pilaria. Vielä tänäkin päivänä on siinä vettä samoin kuin Justinianuksen aikoina. Uteliaita turisteja viedään sen pilaristoon veneellä soutelemaan ja onkin sen synkkä, himmeässä valossa tummana välähtelevä veden pinta kolkon ja erikoisen näköinen. Venäläiset pakolaiset, jotka ovat vuokranneet kaupungilta sen näyttämis-oikeuden, ovat varustaneet sen sähkövalolla ja portailla, joten sen laajuudesta saattoi saada jonkunmoisen käsityksen. Kun tämä ei suinkaan ollut Konstantinopolin ainoa vesisäiliö, vaan oli niitä muinoin piirityksen ja kuivan kesän varalle useita, voi ymmärtää, ettei kysymys ollut mistään vähäpätöisistä laitteista.
"Ehkäpä on Teodorakin tuosta säiliöstä tuottanut itselleen vettä!" huokaisi Simeoni ja tunsi samalla, kuinka lujat kädet tarttuivat häneen ja nostivat hänet kiireesti ylös kirkkaan taivaan alle. Siellä jatkoi Simeoni kuitenkin historiallisia haaveilujaan, kaivellen esiin vanhoista kätköistä hitaasti virkistyviä tietojaan, sekä joutuen tuontuostakin väittelyihin ja kinasteluihin herra Jacques Bennadon kanssa. Tarttuipa tämä henki Juhaniinkin, joka yhä innostuneempana rupesi järkkymättömällä varmuudella vyöryttelemään esiin kumoamattomia totuuksia ja asiatietoja Melanderin historiasta, tuosta kuuluisasta perusteoksesta, jonka pohjalla yleensä kaikki pätevämpi historiallinen tieto Suomessa lepää. Ja joka kerta, kun veljesten suureksi riemukseen onnistui panna herra Bennado pussiin, tahi kun tämä ei voinut antaa kysymyksiin tarpeeksi selviä vastauksia, turvautui hän erääseen yleismääritelmään, selittäen yksinkertaisesti kaiken itselleen tuntemattoman "anatolialaiseksi". "Es ist anatolisch — selbstverständlich!" Tästäpä sai nyt Tuomas oivan keinon, millä selittää kaiken tuntemattoman, sillä rupeamatta joutavia ongelmia aprikoimaan hän ylevästi sanoi heti, että se on tietysti anatolialaista — selbstverständlich! Muuten hän liehui näppärästi siellä ja täällä, aseenaan valokuvauskone, jolla hän teki yhtä monta murhaa kuin konsanaan janitshaari.
Veljesten retki vei nyt janitshaarimuseoon, sillä mielivätpä he kerta lähemmin tutustua tuohon hirveään armeijaan, joka vuosisatoja oli ollut koko kristikunnan kauhuna.
Omituinen historian ironia esiintyy siinäkin, että tämä Turkin sotamuseo on sijoitettu Konstantinus Suuren aikana perustettuun pyhän Irenen eli "Jumalallisen rauhan" kirkkoon, ikäänkuin todistamaan, kuinka vähän maailmassa tuota jumalallista rauhaa on ollut. Valloitettuaan kaupungin muuttivat musulmannit tämän vanhan basilikan heti voitonmerkkiensä ja vanhojen aseidensa säilytyshuoneeksi. Vuonna 1911 se järjestettiin todelliseksi sotamuseoksi, johon seuraavana vuonna yhdistettiin siihen saakka erillään ollut janitshaarimuseo. Nykyisessä asussaan se kertoo juuri päinvastaisesta kuin mitä "jumalallinen rauha" tarkoittaa.
Janitshaarijoukot muodostettiin siten, että kristittyjen lapsia annettiin turkkilaisten kasvatettavaksi, tarkoituksella totuttaa heidät jo aikaisin kestämään kaikenlaisia rasituksia ja vaivoja sekä harjoittamaan verenvuodatusta. He saivat sittemmin perinpohjaisen sotilaskasvatuksen, koottiin asumaan erikoisiin kasarmeihin ja saivat suorittaa sotilasnäytteensä usein itsensä sulttaanin edessä. Näin tuli heistä mitä hurjinta, mistään välittämättömintä, vain omaa etuaan katsovaa sotilassäätyä, joka erikoisasemansa ja nauttimiensa suurten oikeuksien vuoksi pian tuli heikkojen hallitsijain aikana sekä heidän että valtakunnan vaaraksi. Historioitsijat ovat laskeneet, että aikain kuluessa otettiin täten janitshaareiksi noin puoli miljoonaa kristittyä poikaa. Janitshaarijoukot olivatkin joskus lukumäärältään satakin tuhatta miestä, ja ovat ne hankkineet Turkin valtakunnalle sen suurimmat voitot, mutta monesti myös järkyttäneet koko sen olemassaoloa.
Serain, Turkin vanhan palatsi- ja hallitusrakennusten alueen ulkopihalla, Janitshaarimuseon lähellä, on kaksi vanhaa plataanipuuta, joita sanotaan "janitshaariplataaneiksi". Niiden ympärille kokoontuivat nimittäin janitshaarit, joko sitten neuvottelemaan asioistaan tahi huutamaan tahtoaan sulttaanille, ja niiden juurella on monen sulttaanin kaulan katkaisemisesta neuvoa pidetty. Mutta kaikella on loppunsa ja nämä vanhat janitshaariplataanit tulivat olemaan suojateilleen hyvin kohtalokkaita. Mutta sitä ennen pieni romanttinen tarina.
Vuonna 1784 oli Martiniqueltä kotoisin oleva ranskalainen aatelisneito Aimée Dubuc de Rivery palaamassa kotiinsa Nantesista, jossa hän oli saanut kasvatuksensa. Matka näytti onnistuvan hyvin, kunnes taivaanrannalle ilmestyikin algerialainen merirosvo, joka teki sen, minkä oli aikonut: valloitti ranskalaisen laivan ja otti ihanan Aiméen vangiksi. Mitäpä siinä auttoivat kyyneleet! Sulttaani Abdul Hamid I:n haaremihankkija osti hänet hallitsijaansa varten, ja niin vietiin kaunis Aimée Konstantinopoliin, jossa uskovaisten hallitsija todellakin aivan heti suvaitsi korottaa hänet puolisokseen. Aimée pyyhki kyyneleensä, kesti kohtalonsa urhoollisesti ja synnytti seuraavana vuonna pojan, joka sai nimen Mahmud eli "merkillinen". Tästä pojasta tuli vuonna 1808 kaikkien uskovaisten hallitsija. Kuristettuaan velipuolensa, tämän pojan ja äidin, tunsi hän asemansa varmaksi ja rupesi, kuten turkkilaiset ylpeästi sanovat, reformeeraamaan valtakuntaansa. Siinä hän joutui suuriin vaikeuksiin ja sotiin sekä m.m. kovaan otteluun janitshaarien kanssa, joiden mielestä uusi sulttaani oli liian yritteliäs ja epämukavalla tavalla häiritsi ja rajoitteli heidän etuoikeuksiaan. Plataanien juurella pidettiin myrskyisiä neuvotteluja ja sulttaanin asema oli usein jo veitsen terällä, mutta hänpä olikin poika, joka ei antanut kanssaan leikitellä. Kesäkuussa 1826 alkoi Konstantinopolissa tilinteko, joka päättyi siihen, että vihastunut sulttaani hirtätti, kuten kerrotaan, 20,000 janitshaaria noiden heidän omien pyhien plataaniensa oksiin ja tukahdutti kaikki kapinan yritykset sellaiseen verilöylyyn, ettei moista oltu nähty sitten valloituksen päivien. Sellaisen pojan synnytti ihana Aimée, aatelisneito Martiniquen saarelta.
Museossa on noin satakunta luonnollisen kokoista janitshaarinukkea, esittäen eri aikakausia ja kohtauksia heidän puvustaan, asestuksestaan ja sisäisestä järjestyksestään. Päähineenä on melkein kaikkina aikoina ollut tavattoman suuri turbaani, jonka he kuitenkin sotaretkillään vaihtoivat pienempään ja käytännöllisempään lakkiin, ja pukuna pitkä, paitamainen mekko, jonka etuliepeet oli käännetty syrjään, leveät roimahousut ja saappaat. — Aseina oli pyssy, leveä, veitsimäinen miekka, jota myös voi käyttää pyssyn tukena, ja vyössä julman näköisiä pistooleja. Arvata sopii, että kun tämä hurja joukko, jonka tuli olla itse sulttaanin johdossa, koraanin määräyksen mukaan kolme kertaa uudisti rynnäkkönsä, siinä pakkasivat kristittyjen housut usein vapisemaan. Janitshaareilla näyttää olleen oma itsenäinen, sisäinen hallituksensa, koskapa museossa oli esillä ryhmiä, joissa nimenomaan harjoitettiin oikeudenkäyttöä, jopa luettiin kuolemantuomiotakin kaula pitkällä odottavalle sotilaalle. Aikana, jolloin koko kristikunta oli hajaantunut keskinäisiin sotiin ja jolloin sitävastoin, kuten esim. sulttaani Soliman II:n hallitessa, Turkin valtakunnassa useinkin vallitsi kuri, elinkeinorauha, kauppavapaus ja järjestys, muodosti Turkin hyvin harjoitettu sotavoima todellakin pelottavan uhan Europalle. Ja kun janitshaarien oikeus oli päästä kerta vuodessa valloitusretkelle, saattaa ymmärtää, ettei tuo uhka ollut suinkaan mitään turhaa puhetta.