Öinen Aleksandria vaikutti kolkolta, vaikka katuvalaistus olikin hyvä. Hoilaavia ja rähiseviä egyptiläisiä mennä hurrasi vielä kaikkialla, ja joskus saattoi nähdä englantilaisen sotilaan, joka arkana ja kiireesti puikkelehti pitkin seinuksia. Melu oli vieläkin sellaista, että jos Helsingissä jonakin yönä pidettäisiin moista pauhua, hälyyttäisi poliisi ylimääräiset voimat liikkeelle, sillä mitäpä tuollainen karjunta ja hoilaaminen voisi merkitä muuta kuin syntynyttä kapitalistisen yhteiskunnan hävittämisyritystä. Sanomalehtemme kirjoittaisivat laajoja ja siveellisestä närkästyksestä tiukkuvia pääkirjoituksia siitä tapojen turmeltumisesta ja mädännäisyydestä, joka Suomenkin kansassa, sen pahempi, on saanut vallan. Niin erilaista on maailma.
XLII.
Egyptiläisnaisen huntu. — Ovatko egyptiläiset erikoista "kansaa"? — Europalaisia liikemiehiä. — Matka Kairoon, huomioita kastelulaitoksista, viljelyksistä ja kylistä.
Turkkilaisista naisista puhuttaessa mainittiin, että he ovat vähentäneet hunnun pitämistä, mikä on eräs itämaiden naisten "vapautusliikkeen" ilmiöitä. Turkkilaisnaisen huntu on kiinni päähineessä, on tavallisesti musta, ja peittää koko kasvot. Egyptiläisnainen näyttää pitävän huntua vielä aivan yleisesti, mutta se on toisenlainen.
Ylhäisön naisten huntu on valkoinen, muilla musta. Otsa ja silmät jätetään peittämättä, joten sangen paljon virkistävää on nähtävänä. Tästä hunnun muodosta päättäen olisi siis naisen suu egyptiläisen mielestä se, jonka päällä on erikoisesti syytä pitää verhoa. Nenänvarren kohdalla on pystysuorassa asennossa omituinen messinkisylinteri, jokseenkin nenän pituinen ja varustettu vielä kahdella terävällä renkaalla, joiden luulisi painavan ikävästi ihoa. Tässä sylinterissä on huntu kiinni. Ellei useinkin hyvin suuria, tummia ja kirkkaita silmiä näkisi, luulisi katselevansa outoja kummituksia. Kadun elämästä huomaa, että on olemassa nähtävästi hyvin rikkaita egyptiläisiä, koskapa mitä upeimmat valjakot, joissa tuollaisia valkohuntuisia kaunottaria istui, olivat hyvin yleisiä sekä Aleksandriassa että Kairossa. Seuraavan lain saattoi Simeoni, neuvoteltuaan asiasta Juhanin ja Tuomaan kanssa, vahvistaa yleispäteväksi: "Kuta kauniimpi ja nuorempi nainen, sitä ohuempi ja läpinäkyvämpi huntu?" Tämä laki on numero toinen siinä kokoelmassa, joka naisten esiintymistä kuvaavana m.m. sisältää seuraavankin Tagoren viisauden: "Kuta lyhyempi hame, sitä pitempi katse". Molemmat voi vaikka hakata kivitauluihin, sillä niin tosia ja päteviä ne ovat. Yleensä täytyi sekä Aleksandrian että Kairon katuelämästä sanoa, että se teki rikkaan vaikutuksen. Kansa elää täällä hyvissä oloissa, hedelmällisen laaksonsa onnen lapsena, varsinkin nyt, kun englantilaisten toteuttama kastelujärjestelmä on päässyt pitemmälle kehittymään. Molemmat kaupungit ovat todella upeita.
Ovatko nuo "egyptiläiset" mitään todella erikoista omaa kansaansa, vai asuuko maassa vain joukko eri kansallisuuksia? Veljekset miettivät tätä asiaa usein ja tulivat siihen päätökseen, että todellakin on olemassa "Egyptin kansa". Tällä laaksolla on nähtävästi aina ollut erikoinen kyky sulattaa yhteen kaikki sinne kokoontuneet ainekset, niin että väestön saattaa sanoa olevan suorassa polvessa, välillä tulleitten veren lisien muuttamana ja kehittämänä, muinaisen Egyptin kansan jälkeläistä. Siinä esiintyy luonnollisesti arabialaisia, turkkilaisia, nubialaisia ja muitakin erikoispiirteitä, mutta rodun yleistyyppi muistuttanee vanhoja egyptiläisiä. Kansaa ei jaa eri ryhmiin rotu, vaan enemmänkin uskonto. Puhtaimpia muinaisten egyptiläisten jälkeläisiä lienevät talonpojat, fellahit, jotka sodan aikana kuuluvat varoittuneen kuten muidenkin maiden talonpojat. Egyptissä voi siis sanoa siellä ilmenevän voimakkaan "kansallisen" liikkeen todella perustuvan "egyptiläiseen kansallistuntoon".
* * * * *
Kun veljekset aamulla huhtikuun 11 päivänä astuivat hotellin viileistä huoneista kadun helteeseen, mielivät he saada jonkunmoisen käsityksen Aleksandrian europalaisesta liikemaailmasta, ja läksivät siis vaeltamaan kohti erästä suurta englantilaista välitysliikettä, jonne Tuomaalla oli suosituksia. Ihmiset heidän ympärillään toimittelivat tehtäviään erittäin luonnollisesti, aivan kuin kotonaan, mikä Simeonista tuntui hiukan ihmeelliseltä siksi, että oltiin Egyptissä; sitä seikkaa he eivät näyttäneet pitävän millään tavalla merkillisenä asiana. Että tämä oli Aleksanteri Suuren perustama kaupunki, hellenistisen kulttuurin pää-ahjo, ei myöskään näyttänyt vaikuttavan näiden mustien ihmisten menoihin ollenkaan, vaan esiintyivät he niin kuin olisi se ollut luonnollinen asia. Ja hassultahan Simeonistakin olisi näyttänyt, jos he esimerkiksi olisivat suuren historiansa vuoksi kävelleet käsillään — hänestä muuten vain tuntui, että jollakin tavalla kaiken tuon menneisyyden muka olisi pitänyt elämässäkin esiintyä.
Tultiin suureen konttorihuoneeseen, jonka katossa iso propelli pyöriä surisi, niin että tuulen henki tuntui joka paikassa; työskentely ilman sellaista olisi kai ollut vaikeata. Huomasi kaikesta, että oltiin vanhan maan vanhassa liikkeessä, jossa ei pidetä mitään joutavaa ja turhanaikaista konttorikomeutta tarpeellisena, vaan tyydytään siihen, että on tila ja pöytä, jonka ääressä voi istua. Simeoni ei huomannut siellä ainoatakaan amerikalaista kirjoituspöytää ja korttikaappia, ei kalliita laskukoneita eikä muita sellaisia upeita laitteita, joita ilman ei esim. Suomessa voida mitään liikettä ajatellakaan. Konttoristeja oli sen sijaan paljon, kaikilla kynä kourassa ja nenä kirjassa kiinni; täällä tehtiin työtä.
Tirehtöörin huone, jonne veljekset nyt vietiin, oli myöskin sangen yksinkertainen, sisältäen vain välttämättömimmät huonekalut. Poissa olivat kotimaamme tirehtöörien pehmeät matot, nahkaiset nojatuolit, valtavat kirjoituspöydät sekä tirehtöörin muotokuva seinältä, joitta ei Suomessa pieninkään liike usko menestymismahdollisuuksiinsa, vaikkapa niihin onkin täytynyt tuhlata melkoinen erä muutenkin vaivoin kokoon haalitusta osakepääomasta. Täällä on jo aikoja sitten päästy moisista lapsellisuuksista, koskapa ne eivät liikkeen menestykselle merkitse mitään — työn tarmo ratkaisee kaikki.