Toistaiseksi meidän aktivismiamme hoitaa kansamme eduskunta ja silloinhan se on pätevissä käsissä. Sinä aikana, kunnes se kutsuu meidät avuksi, on meidän totutettava mielemme pahimpaankin. Valmistautukaamme!

* * * * *

Mutta asiaan: vanha fenianien puolue Irlannissa osoittaa itsenäisyysvaatimuksessaan aivan ihmeellistä jäykkyyttä. En tahdo sanoa, osoittaako se päämääräänsä pyrkiessään yhtä suurta taktillista viisautta kuin järkähtämättömyyttä. Aatteen lujuus ja kestävyys kuitenkin lopuksi ratkaisee. Tuskin oli se saippuoitu nuora päässyt kuivumaan, jolla Roger Casement hirtettiin, kun sinn-feinarit puuhaavat avoimesti uutta kapinaa ja maansa itsenäiseksi julistamista. En usko, enkä luule heidän itsensäkään uskovan, että asiasta sillä tulisi täysi todellisuus, mutta sen he saavuttavat, että koko Brittien keisarikunta on levoton, jopa järkähtelee liitoksiaan myöten. Vapauden pyrkimys viriää Indiassa ja Egyptissä, oikeus kohottaa päätänsä kaikkialla, ja kuka tietää, minkälainen palo siitä vielä on seurauksena. Se on sinn-feinarien henki, vanhojen Irlannin sankareiden, Sarsfieldin, Emmetin, O'Connellin y.m. haamu, miljoonien maastaan ajettujen, surmattujen, hirtettyjen, nälkään näännytettyjen ja raiskattujen irlantilaisten koston henki ja oikeuden vaatimus, joka vie yön ja päivän rauhan englantilaisilta. Tuo maailman kavalin ja itsekkäin kauppiasrotu on osannut salata ne petomaisuudet, joita se on tehnyt Irlannissa, mutta ne tulevat ilmi. Minä sanon teille, että Venäjän tsaarin hirttotuomiot ja vierasten kansallisuuksien sorto oli lasten leikkiä siihen menettelyyn nähden, jota "Iloinen Englanti" on harjoittanut Irlannissa. Sille vetävät vertoja vain venäläisten ja itävaltalaisten kenttätuomiot Unkarissa, veriteot, jotka ovat kauheassa muistissa.

Me tiedämme liian vähän sortoa kärsivien kansallisuuksien taistelumetoodeista. Joutavaa tutkia englantilaista, saksalaista, ranskalaista y.m. kansaa ja kulttuuria! Tutkikaamme sinn-feinareita, ukrainalaisia, puolalaisia, virolaisia — mitä hyvänsä kansoja, jotka kärsivät voimapolitiikasta. Ne kuuluvat meille, ne ovat meidän veljiämme, niiden kanssa tehkäämme veriveljeyden liitto. Kun tunnemme halua vedota historiaan, tutkikaamme esim. nykyhetkellä Irlannin historiaa. Sieltä näemme, mikä on kysymyksessä, mikä meitä uhkaa ja mitä meidän tulee uskaltaa. Me ymmärrämme, että meidän on kiireesti perustettava suomalainen fenianien liitto, johon kuuluu jokainen mies ja nainen, jolle Suomen täydellinen riippumattomuus on tinkimätön ehto ja päämäärä.

* * * * *

Muuten, hyvät kansalaiset, asettukaamme tarkastamaan sitä kohtaloa, jonka kynsissä nyt Viro vaikertelee. Me myönnämme kaikki, että nykyisen venäläisen sotaväki-svabodan täällä vallitessa samanlainen osa voi tulla eteemme milloin hyvänsä. Kysytään nyt: mihin saakka ulottuvat meidän oikeutemme varustautua estämään sellaista, suojelemaan itseämme moiselta tuholta? Täytyykö meidän tyytyä siihen, että hankimme salonkikiväärin patruunia pieneen rullarevolveriin, jonka kuula ei tunge metrin päästä talvitakin läpi? Olemmeko saavuttaneet siveellisen puolustusoikeutemme rajan sillä, että olemme hankkineet muutamia kymmeniä patruunia ruostuneeseen haulikkoomme, jolla emme osaa vastaantulevaan lehmäänkään? Vai onko mahdollisesti browningin omistaminen samaa kuin velvollisuuden huipun saavuttaminen tässä suhteessa? Epäilemme sitä. Tuntuu luonnolliselta, että sellaiseen hätään joutuvalla kansalla kuin missä esim. Viro nyt on, on suorastaan ei ainoastaan oikeus, vaan vieläpä mitä kipein velvollisuus hankkia itselleen sellaista apua, jolla tuo kohtalo estettäisiin. Sen oikeuden tunnustaa meille koko maailma, vieläpä Venäjän väliaikainen hallituskin (joka on tuossa "tunnustustaidossa" sitten maaliskuun ihmeellisesti kehittynyt). Mutta sellaisesta avusta, täytyy saada varmuus ajoissa, muuten se tulee myöhään.

Kysytään nyt, kenen on sitten ruvettava sitä apua etsimään? Vastaus on luonnollinen. Varustautuminen jo ajoissa estämään sellaista mitä parhaillaan tapahtuu Virossa, on yksi niitä tehtäviä, jotka kuuluvat eduskunnallemme. Se ei voi tätä kysymystä sivuuttaa, niin "vaaralliselta" kuin se saattaa varovaisuussuunnan miehistä tuntuakin, vaan sen täytyy tehdä tämäkin asia niin selväksi, ettei siitä jää epäilystä ei venäläisille eikä muille. Ja siinä ei nyt saa pysähtyä puolitiehen, vaan ellei Venäjän väliaikainen hallitus saa mitään takeita rauhan säilymisestä meille annetuksi, on eduskunnan harkittava, mitä siinä tapauksessa olisi tehtävä. Neuvoja ja keinoja aina löytyy, kun on tarmokkaita ja rohkeita miehiä niitä etsimässä. Jos tätäkin maallemme niin sanomattoman kipeätä asiaa ajetaan sinn-feinarimaisella päättäväisyydellä, on siinä epäilemättä saavutettavissa ainakin enemmän kuin ristissäkäsin svabodan raivoa valittelemalla. Ja se, ettei Venäjän hallitus pysty itse hillitsemään aasialaisia laumojansa, vapauttaa tietysti meidät kaikista velvollisuuksista ja suhdan ottamisista sitä kohtaan. Katselkaamme siis kompassiamme, että olisimme selvillä vaaran tullen ilmansuunnista.

* * * * *

Minua ovat jotkut rauhanmiehet moittineet siitä, että kiihoitan liiaksi ja että vielä lisäksi kiihoitan rotuvihaan. Lupasin näitä pakinoita kirjoittamaan ruvetessani ymmärrykseni mukaan pysyä totuudessa, ja sen nimessä on minun nytkin sanottava: se on totta, minä harjoitan kiihoitusta. Tarkoitukseni olisi vähillä voimillani kiihoittaa jokainen suomalainen tulenpalavaan tilaan oman kansallisuutensa, vapautensa ja tulevaisuutensa puolesta. Vasta kun siitä lähtisi meille ylin laki, joka määräisi mielipiteemme ja toimintamme, niin että voisimme toivoa innollemme sinn-feinarienkin hyväksymistä, vasta silloin saattaisi jutella rauhallisemmassa äänilajissa. Mutta niin kauan kuin vieläkin löytyy laajoja piirejä, jotka veltolla passiivisuudella suhtautuvat esim. itsenäisyys- ja moneen muuhunkin kalliiseen kansalliseen asiaamme, tekisi mieli joka kerta kun kynään tarttuu löytää sellainen pommi, joka räjähdyttäisi heidän sydänverensä liikkeelle. Kansan tulee olla mukana, ei ainoastaan järjen määräämillä politiikan urilla, vaan myös sydämellä, palavalla ja valppaalla isänmaallisella tunteella, joka yksistään kykenee valmistamaan sitä uhrauksiin ja uskallukseen, joka yksistään antaa sille sen kestävyyden, mitä tässä öisessä taistelussamme tarvitaan. Siis kiihoittavana, sotaisena kaikukoon äänemme, tuikeana "taptona" hopeatorvesta taistelupäivän aamun sarastaessa.

* * * * *