Mutta lopetanpa tarinan. Ilta on jo kulunut myöhälle ja nuotion tuli räsähtelee hiljaa lähettäen silloin tällöin säkenen syksyiselle taivaalle. Nuotion ääreen on leiriytynyt miesjoukko, joka on lähtenyt ankaralle asialle: saamaan Suomelle miehuuden merkkiä, vapautta, asemaa muiden rinnalla siinä kansojen rintamassa, joka pallomme päällä astelee kohti arvoituksien ratkaisua. Ja syksyn tuuli, joka saapuu kaukaa korpien povesta, kotiin jääneiden kattojen yli, tuo heille rohkaisevan, kannattavan, innostavan tervehdyksen Suomen niemen kansalta: olkaa lujat ja rohkeat, te seisotte meidän harteillamme!
Ja kuin sen tervehdyksen voimasta hulmahtaa levälleen punainen leijonalippu. Kuinka se onkaan komea, kohottava, tuossa sotanuotion valossa, sarkaisen aamun sarastaessa!
(3/11 17.)
Toveri Pavel Shishkolle ja hänen apulaiselleen J. Rähjälle kohteliaimmin.
(Bolshevikien vallankumouksen jälkeen lokakuulla 1917 valittiin jonkunmoiseksi venäläisten edustajaksi Helsinkiin "toveri Pavel Shishko" ja hänen apulaisekseen sittemmin punakaartilaiskapinan ajalta ja asekuljetuksistaan kuuluisaksi tullut Jukka Rahja.)
Arvoisat Toverit!
Nyt kun Teidän molempien persoonassanne demokraattisen aatteen täydellisyys on astunut siihenkin paikkaan, joka tähän saakka on Suomessa edustanut hallitsevan vallan niin sanoakseni huippua, ei voida pitää sopimattomana, että minäkin, tavallinen sanomalehtimies, käytän hyväkseni täten syntynyttä yhdenvertaisuuden tilannetta ja haastelen Teille huoliani. Totuuden nimessä, jota aina olen koettanut noudattaa, minä kyllä heti kiiruhdan myöntämään, että demokratia ei ole astunut sydämeeni sosialismin välityksellä, vaan että kansanvaltainen ajatustapani on kehittynyt porvarillisessa pimeydessä. Mutta siitä huolimatta Te, toveri Shishko, ja Teidän toverinne Rähjä, ottanette huoleni huomioon, jos ei muun vuoksi, niin siksi, että Teille tietysti on tärkeätä tietää yhden porvarillisen sielun elämänymmärrys tällä sakealla hetkellä. Suvaitkaa siis, veljet, kuunnella, kun esitän tässä kaiken sen, mitä pelkään ja mitä toivon.
Meidän porvarillisten pelko ja sen aiheet ovat niin moninaiset, että niitä on vaikea näin yhdessä paikassa esittää tajuttavasti ja lyhyesti. Alotan sillä huomautuksella, että pelkäämme näinä hetkinä koko sen yhteiskuntajärjestyksen, jonka olemme saaneet suurella vaivalla pystöön alkaen vuodesta 1157, romahtavan läjään. Olemme nimittäin huomanneet, että ne peruskivet, joille tuo yhteiskuntajärjestyksemme on rakennettu, nimittäin turva henkeen ja vapauteen nähden, yksityis-omaisuuden koskemattomuus, oikeus puolustaa itseään väkivaltaa vastaan, tuomioistuimen loukkaamattomuus j.n.e., lueteltuina ehkä hiukan sekavassa järjestyksessä, ovat yhtäkkiä ruvenneet ikäänkuin järkähtelemään ja horjumaan. Yksityistä omistusoikeutta ei enää tahdota tunnustaa, vaan julkisesti suunnitellaan m.m. maan omistuksen lakkauttamista; henkemme ja vapautemme ei ole pitkiin aikoihin enää ollut turvattuna, vaan voimme joutua milloin hyvänsä kiertelevien rosvojoukkojen uhriksi; oikeutta puolustaa itseämme meillä ei ole, sillä aseen hankkiminen sitä varten on meiltä kielletty, ja niitä kansalaisia, jotka sitä yrittävät, uhkaa pikainen surma; kun tuomioistuin yrittää panna lakiemme vaatimuksia täytäntöön, estetään se raa'alla väkivallalla; pohjoismaiden kunnioitetuinta lakia, käräjärauhaa, ei ole maassamme enää; naisrauha on ollut meillä kauan tuntematon käsite, eikä ole paljon kehumista sen ikätoveristakaan, toisesta kuuluisasta laista, nimittäin kirkkorauhasta. Kun esimerkkiemme kukkuraksi lisäämme sen, mikä on meidän mieliämme mitä kauneimmalla tavalla loukannut, nimittäin sananvapauden kieltämisen, sanomalehden lakkauttamisen, rupeaa siinä sitten olemaan kaikki, mitä vallankumouksen tohinassa kohmeloitunut pääpärkani saapi kokoon haalituksi. Vääryys ja sorto ei supistu tähän likimainkaan, mutta enhän voi paisuttaa valituskirjastani mitään laajaa asiakirjaa, ja supistun siis lyhyeen.
Nyt on asia niin, toverit Shishko ja Rähjä, että meidän porvarillisessa pimeydessä kehittynyt kansanvaltaisuutemme yksinkertaisesti pitää ylläolevan vanhallaan ja loukkaamattomana pysymistä kaiken kansalaisvapauden, kaiken ihmiselle sopivan ja arvokkaan yhteiskuntaelämän ehdottomana edellytyksenä ja ehtona. Olemme saaneet niin yksipuolisen kasvatuksen, ettemme todellakaan voi kuvitella mitään elämän mahdollisuutta sen ulkopuolella, vaan meillä pimenee silmissä kaikki niin pian kuin meiltä nämä edellytykset kielletään. Kun meistä nyt näyttää siltä, että tässä suhteessa on näinä päivinä tulemassa täysi pysäys, niin ymmärrätte, veljet Shishko ja Rähjä, "mi on mieli miekkosien, porvarillisten ajatus!"
Sallinette nyt, asian edelleen valaisemiseksi porvarillisen elämänymmärryksen kannalta, minun lausua vaatimattoman mielipiteeni siitä, mikä on vienyt meidän maamme tällaisen kuilun partaalle. Suonette anteeksi, jos yleisenä syynä ensin mainitsen, että sen on tehnyt venäläinen valta Suomessa. Teidän kansanne ja valtakuntanne vallanpito täällä on yleisenä syynä siihen kaikinpuoliseen sortoon ja kurjuuteen, jota monta vuosikymmentä olemme saaneet kärsiä, ja vallan siirtymiset teidän omassa keskuudessanne ovat olleet vain merkkejä sorron muodon muuttumiselle meidän keskuudessamme. Eli, selittääkseni asioita lähemmin.