(10/11 17.)
Marraskuu.
Vaikka en tiedäkään, pääseekö tämä kirjeeni koskaan julkisuuteen — lehtemmehän voidaan lakkauttaa milloin hyvänsä —, kirjoitan sitä kuitenkin, sillä annan siten perään sille höyrynpaineelle, joka uhkaa reväistä sydämeni rikki. Avoimesti tunnustan, että mieltäni ovat sanomattomasti kuohuttaneet viime päivien oudot tapahtumat, ja jos tarkoitus on ollut vain porvarillisen mielen ärsyttäminen ja nöyryyttäminen, niin on "kansa" ainakin minuun nähden siinä kokolailla onnistunut. Voidakseni ajatella niin kuin kansalaisen tällaisessa tilaisuudessa pitää, täytyy minun kirjoittamalla saattaa sieluni ristiriidat tasapainoon, aivan niinkuin sosialistit usein pyrkivät samaan tulokseen torikokouksilla ja mielenosoituksellisilla ponsilauseilla.
Porvarillisessa tyhmyydessäni en ensinkään ymmärrä, miksi juuri nyt täytyi turvautua suurlakkoon. Vaalilakimme on maailman kansanvaltaisimpia ja vaalimme saimme suorittaa aivan täydessä rauhassa; eduskunta, joka niissä valittiin, on varmasti maapallon radikaalisimpia. Voineepa väittää, että m.m. edustaja Ingman, joka sosialisteille lienee jonkunmoinen patavanhoillisuuden lihaksitulo ja oikeiston musta pöpö, saisi esimerkiksi Englannissa Labour Partyn johtajilta sangen paljon hyväksymishuutoja yhteiskunnallisista mielipiteistään; hänen valjakkotoverinsa professori Ståhlberg on taas tietääkseni aina ollut yhteiskunnallisissa kysymyksissä radikaalien uudistusten mies, joka ei ole koskaan asettunut poikkiteloin silloin kun on ollut uudistustyöstä kysymys. Vain se seikka, että he vaativat näissä puuhissa mitä ankarinta asiallisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, on tehnyt heistä "oikeistolaisia"; sellaisiksi tuomitsevat heidät m.m. ne monet "radikaalit", jotka ovat aivan epätoivoissaan siitä, etteivät löydä mielestään kyllin mahtavaa huutotorvea, jolla mylviä ilmoille suunnatonta edistysmielisyyttään. Ja vaikka sosialistimme ovatkin eduskunnassa hiukan vähemmistössä, on heidän asemansa kuitenkin niin voimakas, että porvarillinen enemmistö olisi yhteiskunnan rauhan tähden suostunut kaikkiin niihin asioihin, joita sosialistit todella tahtovat, ja ilman muuta painostusta kuin mikä parlamentaarisin keinoin tulee kysymykseen.
Se joka väittää, että kansan valtiollisen edustuksen epäkansanvaltaisuus, uudistusvihollisuus, yksipuolinen ja vanhentuneen vaalilain, pohjalla tapahtunut kokoonpano, kansan päivänselvien oikeuksien ja verisesti välttämättömien elinehtojen kieltäminen olisi aiheuttanut suurlakon, puhuu siis perättömiä eikä voi perustella väitettänsä pienimmälläkään järjellisellä tosiasialla. Katsokaamme, oliko yhteiskunnassamme mitään muuta ilmiötä, joka olisi sen aiheuttanut tai oikeuttanut, ilmiötä porvarillisten puolelta, sillä heitä vastaanhan lakko oli suunnattu.
Porvarilliselta taholta ei tietääkseni ole harjoitettu Suomessa ainakaan viime aikoina mitään kansalaisvapauden sortoa. He ovat tosin olleet sitä mieltä, että rikolliset on rangaistava, varkaat ja murhaajat heitettävä torniin, mutta sen käskee vanha Ruotsin ja Suomen laki. He eivät ole vanginneet ketään viattomasti, eivät ole pitäneet ainoatakaan kotitarkastusta eivätkä ole esiintyneet ase kädessä mitään kansalaisryhmää vastaan. Mikäli heidän sanomalehdistään on voinut päättää, ovat he suunnanneet kaiken voimansa ja kykynsä saavuttaakseen ensinnäkin isänmaallemme niin suuren vapauden ja itsenäisyyden kuin mahdollista ja kansalaisille niin suuren vapauden ja väljyyden elinkeinojensa ja oikeuksiensa nauttimisessa kuin tällaisena aikana ikänä ajatella ja suunnitella voi. Parhaalla tahdollaankaan ei voi keksiä mitään kohtaa, joka oikeuttaisi asettamaan porvarillisen yhteiskuntaluokkamme nykyisen suurlakon maalitauluksi. Se ei tosin ole astunut pirttinsä edustalle ja jakanut omaisuuttansa ohi kulkeville otsatukkajätkille, mutta sitä eivät ole tehneet ne sosialistitkaan, joilla on omaisuutta. Päinvastoin täytyy kylmästi tarkastaen myöntää, että jos jollakin luokalla olisi nykyoloissa ollut syytä tehdä suurlakko, niin kyllä se olisi ollut juuri porvarillinen luokka. Heti vallankumouksen jälkeen ruvettiin sitä kiusaamaan laajalla ja järjettömällä lakkoliikkeellä, niillä kuuluisilla tuhansilla lakoilla, joilla m.m. kaikki maataloustyöt hetkeksi lamautettiin. Koko sen merkitys ja tarkoitus yhteiskunnassa saatettiin mitä raaimmalla ja kauheimmalla sanomalehtisodalla epäilyksenalaiseksi. Sen kansalaisoikeudet pantiin persoonallisella väkivallalla vaaraan ja kaikki sen elämisen ehdot saatettiin vähitellen epävarmoiksi. Tarkasti asiaa miltä puolen tahansa, aina vaan täytyy myöntää, että porvarilliset eivät ole tehneet vallankumouksen päivien jälkeen mitään, joka oikeuttaisi toisen yhteiskuntaluokan tekemään heitä vastaan suurlakkoa. Toisaalta täytyy todellisten syiden löytyä.
Olisiko mahdollisesti sekasorto elintarve-alalla antanut lakkoon aiheen ja olisiko porvaristolla ollut mahdollisesti sillä suunnalla syntejä, jotka olisivat saaneet lakon suuntautumaan sitä vastaan? Ne jotka elintarpeita tässä maassa tuottavat, ovat enimmäkseen porvarillisia. Huolimatta siitä, että sosialistit ovat lakoilla ja kaikella mahdollisella ynseydellä heidän työhönsä suhtautuneet, ovat he koettaneet täyttää elintarpeiden tuottovelvollisuutensa. Siten syntyneitä varastoja on hoitanut hallituksemme, ja nimenomaan sen lain pohjalla, joka on syntynyt sosialistien toimesta ja heidän erikoisesta vaatimuksestaan. Elintarvelautakunnissa on kaikissa voimakas määrä sosialisteja, eivätkä he ole olleet niissä sanottavasti koskaan porvarillisten kanssa eri mieltä, jos kysytään, kuka meillä on tuottanut elintarveasiain käytännöllisessä järjestelyssä ja elintarvelain määräysten toteuttamisessa todella suurinta häiriötä, jopa antanut yleisen merkin siitä, ettei niitä tarvitse totella, niin totuudenmukainen vastaus ehdottomasti kuuluu: meidän sosialistimme. Nuo elokuiset svabodat Helsingissä, Turussa ja Oulussa olivat m.m. sellaisia merkkejä ja todistuksia, joiden voimaa ei saada pois pestyksi millään selityksillä. Ne ilman muuta sanoivat päättömälle kansalle, ettei "herrain elintarvelakeja" tarvitse totella. Ne tekivät valtion elintarvepolitiikan kokonaan hervottomaksi ja sen määräykset hiljaisuudessa tehottomiksi. Olisipa merkillistä, jos sellaisten tapausten jälkeen voitaisiin järkisyillä väittää, että elintarvekurjuus on porvarillisten vikaa. Me porvarilliset olemme tuottaneet elintarpeet, te, sosialistit olette yrittäneet niitä jakaa, kenen on syy, ettette onnistuneet?
Syy ei siis voi olla tässäkään. Katsokaamme, olisiko yhteiskunnassamme mitä muuta yleistä ilmiötä, joka olisi saanut työväenluokan tarttumaan tällaiseen tuhoisaan voimakeinoon. Mieleen tulee silloin ehdottomasti n.s. porvarillinen suojeluskaarti.
Sehän on etupäässä joutunut sosialistien vainon uhriksi. Ehkä siis se olisi tämän kansanliikkeen aiheena? Mutta aivan selväähän on, että sosialistien johto sekä ymmärtää että myöntää, että tuo kaarti on pantu pystöön koko yhteiskunnan suojelemiseksi ulkoa tulevaa väkivaltaa vastaan. Sen perustamisen syyn on saanut lukea sanomalehdistä järkyttävän tarkoin joka päivä. Typerät laumat voivat olla tälle sokeita, mutta politiikkaan ja yhteiskuntaelämään paljon osaa ottaneet miehet eivät, ja siksi tämä ei riitä suurlakon syyksi.
Olisiko asia ehkä niin, että sosialistimme vapaudenrakkaudessaan ja suojellakseen yhteiskuntamme kalleimpia oikeuksia, kansalaisvapautta, oikeuden pyhyyttä, kodin rauhaa, persoonallista loukkaamattomuutta, ja muuta sellaista, jonka täytyy olla yhteistä porvarillisten kanssa, olisivat suunnanneet iskunsa venäläistä sotaväkeä ja muuta sortovaltaa vastaan, jotka ovat näitä asioita joka päivä ja monella muotoa törkeästi loukanneet? Jos niin olisi, niin pitäisin minäkin keinoa tehdyn pahan vertaisena voimaan ja suuruuteen nähden. Siinä olisi ollut teoreettinen aihe suurlakollekin. Se olisi ollut epätoivoinen yritys, mutta riittävää aihetta siihen ei totisesti olisi puuttunut. Mutta niin ei ole ollut. Venäläiset eivät ole sortoteoillaan keskuudessamme antaneet sosialisteillemme lakon aihetta. Päinvastoin: hehän ovat mitä makeimpia ystäviä! Venäläisten komentosanojen kaikuessa, venäläisten pistimien uhatessa, venäläisten sortomenetelmäin mukaan on täällä keskuudessamme tehty veristä oikeuksiemme ja kansalaisvapautemme pilkkaa. Mikä ikuinen häpeä, lähtemätön tahra suomalaisen työmiehen otsalla!