Jos elämänne nyt olisi sattunut sellaiseen aikaan, jolloin ei olisi tapahtunut mitään maailmankäsityksiä murtavaa, olisitte voinut pitää nuo ihanteenne, säilyttää itsessänne sen sopusoinnun, joka on yksilön onnen ehto, ja kuolla kansalaisena, jonka saavuttamaa henkistä tasoa on yhteiskunnalliselta ja sivistysarvoltaan pidettävä sangen korkeana. Teistä olisi kehittynyt tuo menneen ajan suomalainen työmies, jonka hyvät avut, rehellisyys, ahkeruus, kunniantunto ja isänmaanrakkaus kyllä muistetaan, vaikkakin ne nyt ovat käymässä valitettavasti yhä harvinaisemmiksi. Ne aivot, jotka Luoja oli pannut kallonne onteloon, olivat nimenomaan luodut tällaista elämänuraa varten; siihen niillä oli monien polvien hankkima perintätaipumus osoittajanaan ja siihen käytettyinä olisivat ne koituneet yhteiskunnallemme suurimmaksi hyödyksi.
Mutta kohtalo viskasi Teidät tänne silloin, kun maailmassa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Kuin erämaan samum- tai sirocco-tuuli tunkeutui Teidän sydämeenne ja sieluunne yhdellä kertaa sekava määrä mitä moninaisimpia asioita. Ne saapuivat kaukaa kuin salaperäiset linnut, istuivat olkapäällenne ja valoivat korvaanne yhä uutta ja uutta, kunnes sielunne oli kauheassa käymistilassa ja siellä vallitsi sanoin kuvaamaton kaaos ja sekasorto. Toiset noista linnuista olivat valkeita, toiset mustia, toisilla suussa öljypuun lehvä, toisilla myrkkymarja. Ja huolimatta niistä ihanteista, joita tämä uusikin aika Teille antoi, joista kaunein on taistelu oman yhteiskuntaluokkanne aineelliseksi, ehkäpä henkiseksikin hyväksi, ette jaksanut kestää tuon uuden aatemäärän painoa. Kun istuitte pönttönne nenässä — voittehan nimittäin olla suutarikin — ja pikilankaa punoessanne imitte näitä aatteita sosialistisesta kirjallisuudesta sellaisena kuin sitä on meillä tarjottu, tapahtui Teidän aivoissanne suorastaan sairaloinen muutos. Nehän olivat aiotut ajattelemaan sen ohjelman mukaan, jonka niille oli luonut vuosisatojen ympäristö ja perintävaistot, joten ne, kun uuden ajan kuohu ryntäsi sisäänne väkivallalla kuin olisivat henkiset ovenne avatut paineteilla, eivät enää kestäneet, vaan muuttuivat kokoonpanoltaan, sairastuivat, pehmenivät, joutuivat yhteiskunnallisen raivotaudin uhriksi.
Kun Te tuon silmänräpäyksen jälkeen nousitte pönttönne nenästä, olisitte varmaan itsekin kauhistunut, jos olisitte sillä hetkellä aavistanut, mihin kaikkeen Te nyt olitte mahdollinen. Te ette sitä sillä hetkellä ymmärtänyt, mutta nyt Te sen jo ymmärrätte, sillä syvälle on jälkeenne painunut se ahkion ura, jota olette kulkenut, ja kauas loistavat syksyiseltä lumelta punaiset veritahrat. Te voitte nyt itsestänne todistaa, että olette kypsynyt tekemään kaikkea sitä, mikä on ollut Kainin jälkeläisille luonnollista, että veljen veren ääni kaikuu Teidän korvissanne, ei kauhistavana muistona entisestä raamattutunnista, vaan tuoreena tapauksena omalta uraltanne. Sillä hetkellä kun laukaisitte kiväärin viattomaan nuorukaiseen hänen äitinsä silmäin edessä, isään hänen vaimonsa nähden, saatoitte sanoa koko maailmalle: "Nyt olen yhteiskunnallinen raivohullu, jonka toiminta lankeaa kaiken sen ulkopuolelle, minkä mukaan tähän saakka on eletty!"
Katsokaamme, mitä olitte tämän muutoksen kautta menettänyt.
Olette menettänyt kaiken sen, minkä tämän maan kulttuuri oli aikaisemmin Teillekin antanut: käsityksen hyvän ja pahan rajasta; rehellisyyden tunnon ja kaipuun; kaiken maailmankatsomuksen, joka pitää yllä ihmisen siveellistä voimaa; käsityksen vapaan kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista lainalaisessa yhteiskunnassa; tietoisuuden siitä, että olette suomalainen, jolla on isänmaa ja velvollisuudet sitä kohtaan; käsityksen rehellisen työn arvosta ja kyvyn nauttia työn ilosta; yleensä kaiken sen, jonka terve ja onnellinen yhteiskunta edellyttää hyödyllisiltä jäseniltään. Mikä ihana kokoelma kalliita ja arvokkaita aarteita, kansalaishyveitä, jotka ovat luoneet kaiken sen, mikä maailmassa tähän saakka on kulkenut suuren ja kauniin nimellä! Mistä ne otetaan pois, sinne jää kauhistuttava tyhjyys, se valkeaksi sivuttu hauta, joka on täynnä kuolleitten luita!
Te olette kuitenkin saanut sinne jotakin sijaankin, sekavan kokoelman uusia aatteita ja "ihanteita". Ne ovat tunkeutuneet kalloonne sosialidemokratian nimellä. Mutta kun aivokudoksenne ei ollut luotu tällaiseen, ette voinut omistaa itsellenne maailmankatsomukseksi sitä, mikä on todelliselle sosialidemokratialle oleellista, nimittäin lämmintä ja ihanteellista pyrkimystä oloja kohti, joissa yhteiskunnan onnellisuusvarat koituisivat tasan kaikkien sen jäsenten kesken. Te ette voinut ymmärtää tuon opin ydintä, joka on rauha ja rakkaus, vaan niinkuin terveellinenkin juoma on toisille myrkkyä, muodostui sosialidemokratia siksi Teillekin. Se pani Teissä alkuun käymistilan, joka muutti Teidän verenne sapeksi, ja tuloksena on se kauhistuttava olio, joka punakaartilaisen nimellä suorittaa hirmutekoja keskellämme, joka istuu jopa kansanedustajana eduskunnassa ja jäsenenä työväen vallankumouksellisessa neuvostossa. Jos nuo suuresti ajattelevat ja lämminsydämiset ihmiskunnan ystävät, jotka ovat sommitelleet sosialismin opin ehkä hiukan pingoittuneissa aivoissaan, olisivat näkemässä, minkälaisessa haamussa heidän aatteensa kannattajat ja esitaistelijat Suomessa esiintyvät, niin he nousisivat kuolleista pannakseen vastalauseen. Samoinkuin inkvisiittori poltti ihmisiä Kristuksen oppi kourassaan, samoin nämä vetoavat sosialismiin murhatessaan ihmisiä ja ryöstäessään. Silloin kun ihmiskunta saa sanotuksi jotakin, joka utopian tavoin mahdollisesti hipaisee sitä suurinta totuutta, silloin myös ilmestyy niitä, jotka kääntävät tuon utopian lähimmäistensä ja itsensä järkyttäväksi onnettomuudeksi. Vika on siinä, kuten alussa sanoin, että aivot eivät kestä utopian painoa, vaan muuttuvat sairaloisiksi, pehmenevät.
Kun Te, punakaartilainen, olitte kehittynyt suunnilleen tälle asteelle, rankaisi Luoja Suomea sillä kauhealla erehdyksellä, että kaikille teille, jotka parhaillaan olitte sairastuneet yhteiskunnalle mitä vaarallisimpaan sosiaaliseen hulluuteen, annettiin samat valtiolliset kansalaisoikeudet kuin niillekin, joiden aivoissa vielä oli massa terve. Kuinka tuhoisaksi se erehdys on arvioitava, se jääköön tässä sanomatta, mutta siitä koitui koko maallemme ja kansallemme outo turma. Sen tähden kiemurtelee nyt pieni valtiomme kuolon tuskissa, sisällisen mätähaavan uhrina, hetkellä, jolloin sen pitäisi päinvastoin syntyä uudelleen ihanana ja vapaana. Sen tähden on eduskuntamme tätä kirjoitettaessa kuin hajallaan, ja sen tähden punaa kansalaisten veri syksyn valjua ensimäistä lunta. Kas siinä seurauksia aivojenne toimintayrityksistä, sitten kun niissä oli tapahtunut tuo tuhoisa ainesmuutos! Luoja tietää, mikä olisi paras lääke ja onko sitä.
Te sosialidemokraattiset agitaattorit, punakaartilaiset, kansanedustajat, piirisihteerit, sanomalehtimiehet, te lukemattomat "puhujat" ja muut "tietomiehet", teidät kyllä tunnen. Kuinka säälittävä onkaan aina mielestäni ollut teidän sielullinen kokoonpanonne, jolle pääleiman on antanut mitä alastomin ja sokein luokkaviha, silmitön kateus ja alaluokan luihu raivo parempiansa ja etevämpiänsä kohtaan. Te esiinnytte aina suurisuisesti "suomalaisen työmiehen" nimessä ja panette hänen niskaansa kaiken mitä teette. Mutta minä sanon teille: vaikka olette todella onnistuneetkin aivan valitettavassa määrässä turmelemaan suomalaisen työmiehen, niin vielä elää hänessä kuitenkin sitä vanhaa henkeä, sitä, joka teki hänestä kunnioitetun kansalaisen ja korkealla siveellisellä tasolla olevan ihmisen, joka antoi hänelle voimia olla oma itsensä, yksilö, eikä mikään sokeasti johdettava lauma-eläin. Viime viikkojen hirmutöillänne olette te varmasti saaneet hänet entistä selvemmin ajattelemaan, kuinka surkealla tavalla hänet on petetty ja mitä kaikkea hänen nimessänsä on tehty. Siitä ajatuksesta kasvaa se liike, joka lopuksi on teidän turmionne.
Kaksi viikkoa sitten ennustin tällä paikalla, että bolshevikit ovat tuomitut menettämään pelinsä oman sisäisen mahdottomuutensa tähden, koska heillä ei ole edellytyksiä viedä yhteiskuntaa mihinkään muualle päin kuin anarkiaan. Ennustukseni ei toteutunut. Mutta kun se kerran lähtee laskemaan, laskeutuu se ainaiseksi, ja jääpi Venäjän historiaan kaikkinaisen kauheuden, älyttömyyden ja ylimmäisen tolkuttomuuden muistopatsaaksi. Paras keino hulluuden hävittämiseksi, bolshevismin tuhoamiseksi, on bolshevismi itse! Samalla tavalla käy meilläkin. Siitä hetkestä, jolloin teitte ensimäisen kansalaismurhan ja sen puolueena hyväksyitte, iskitte ensimäisen naulan suomalaisen "sosialidemokratian" ruumisarkkuun. Se liike on tuomittu ainaiseksi tässä maassa ja tulee varmasti häviämään, ja parhaat sen hävittäjät olette te itse. Työllänne ja toiminnallanne te väkiselläkin ajatte kaikki kunnolliset ainekset meidän riveihimme, ja toivottavasti silloin nähdään, että maassamme on sentään vielä enemmistö niillä, joiden papinkirja on puhdas.
Kuinka onkaan tämä maa valittanut ja kärsinyt sotilasrosvojen ja -sortajien kynsissä. Kuinka olemme hävenneet katkerasti sitä, että naisemme ovat niin surullisen lukuisasti unohtaneet kunniansa ja häväisseet itsensä! Kahta surkeampi on asemamme nyt, kun kokonainen yhteiskuntaluokka ikäänkuin tämän kaiken kukkuraksi lainaa tuolta naistensa häpäisijältä aseet murhataksensa omia kansalaisia, veljeilläksensä sisarensa, äitinsä ja morsiamensa raiskaajan kanssa! Sehän on alaston tosiasia, kauhea nähdä kirjoitettuna ja painettuna, mutta tosi siitä huolimatta. Voiko viheliäisempää esimerkkiä jonkun kansanluokan kypsymättömyydestä ja mihinkään kelpaamattomuudesta koskaan saada!