Kuinka toisin ovat asiat nyt! Kun itsenäisyytemme tunnossa vietämme näitä kohtalokkaan vallankumousvuoden viime päiviä ja muistelemme tuota mustaa menneisyyttä, olemme kuin entinen mies eläinnäyttelyssä katsoessaan krokotiiliä: hän hieroi silmiään, pudisti tarmokkaasti päätänsä ja sanoi: "Ei, tämä on mahdotonta. Noin hirveitä eläimiä ei voi olla olemassa!" Samoin tuntuu meistäkin menneen sorron louhikäärmettä muistellessa, ja siksi on syytä päästää syvän kiitollisuuden ja helpotuksen huokaus. Kunpa nyt nouseva vuosi toisi mukanaan niin sanoakseni syventyvää käsitystä vapaudesta ja yhä lisääntyvää vakautumista nuorille ja kasvaville saavutuksillemme, yhdistävää kansallistuntoa, ja yksimielistä valtiomme vartioimista! Ei paljon puutu, etten kaikesta huolimatta ole hiukan liikutettu — Suomi kun on meille kaikessa viheliäisyydessämme rakas.

* * * * *

Mutta tapahtui, että allekirjoittanut, kuten ennen faraot ja muut Persian kuninkaat, vaipui tässä tuonnoin, olikohan viikko sitten, horroksiin ja näki ihmeellisen unen. Kun se yksityiskohtaisessa tarkkuudessaan oli niin selvä ja "totuuden" mukainen ja muultakin sisällöltään sellainen, että sekin on luettava kuluvan vuoden tunnusmerkillisiin tapahtumiin, en malta olla sitä lukijoilleni kertomatta. Niin sanoakseni "esilauseeksi" sopivat koko unelle tunnetusti entente-ystävällisen runoilijan Heinrich Heinen seuraavat säkeet:

Nach Deutschland zogen vier Grenadier',
Die waren in Russland gefangen,
Und als sie kamen in finn'sche Quartier,
Sie liessen die Köpfe nicht hangen!

Olin olevinani suuressa ja kauniisti valaistussa huoneessa, johon oli katettu juhla-ehtoollinen sangen monelle hengelle, muiden muassa minullekin. Kun saavuin paikalle, oli siellä jo vieraita iso joukko, kansalaisia monelta eri alalta, tuttuja miehiä ja trastukamraateja enimmäkseen. Kun lähestyin heidän pöytäänsä, tuli sieltä eräs vastaani ja kuiskasi, osoittaen neljää tuntematonta herrasmiestä, seuraavat ontuvat säkeet:

"Menit Saksaan krenatööriä neljä,
Olit ryssän he fankiudess'…"

Tämän jälkeen esitteli hän minut noille neljälle tuntemattomalle: "Mister Sissi, esquire", ja — no kaikkia se unikakkinen maalaakin! — "herrat luutnantit X ja Y Hänen Majesteettinsa Keisari Kaarlen, ja Ä ja Ö Hänen Majesteettinsa Kaiseri Wilhelmin armeijasta." Kuvaavaa sille kirkkaudelle ja yksityiskohtaisuudelle, joka kauttaaltaan oli tämän merkillisen uneni leimana, oli se, että minä todella niin sanoakseni "lihassa" puristin näiden neljän sirosti kumartavan upseerin kättä ja sopertelin kuin eräs Peräpohjolan nimismies, joka mielipahakseen kopsahti maantiellä pahki pakoretkellä olevaan sotilaslaumaan —: "Willkommen zu Finland!" Myöhemmin, uneni jatkuessa, sain sitten tietää, että tuo nuori mies tuossa, jonka silmät paloivat kuin hiilet, oli

"Terve magyar, jalo pustan mies!",

ja että hänen toverinsa taas oli muka Przemyslin miehiä. Mistä nuo kaksi preussilaista olivat, sitä ei unikakkinen minulle tarkemmin kertonut, mutta muistan selvästi, kuinka heistä varsinkin toinen oli suora ja harteikas, tinkimättömän ja karskin sotilaan tyyppi, niinkuin pitää ollakin. Sekin ehti vielä painua mieleeni, että nämä molemmat olivat niin sanoakseni "kenttävarustuksissa", jotka todistivat heidän matkansa vaivoista ja hankaluuksista. Mutta asiaan.

Esimerkkinä tämän unen ihmeellisyydestä on osaltaan sekin, että sen jälkeen kun oli istuttu pöytään ja ensin hiukan puraistu ententen silliä ja voileipää, tapahtui yleinen, kuinka sanoisin, "keikaushunööri", jota ei ole kieltolaissa edellytetty. Kun sitten oli saatu ensimäinen aterian vaihe sivuutetuksi, kilisti joku lasia ja lausui saksan kielellä — kuinka uskomatonta! — vieraat tervetulleiksi, kuvaten lyhyesti ja sattuvasti suomalaisten ja saksalaisten suhteita, ja sitä jännitystä, jolla olemme täällä seuranneet keskusvaltain suurenmoista kamppailua. "Me ihailemme", sanoi puhuja, "saksalaisen maailman isänmaanrakkautta, voimaa, kestävyyttä, järjestyskykyä, — sanalla sanoen, sen syvää kulttuuria!" Puheen päättäjäisiksi huudettiin "eläköön" ja tehtiin "Taula-Matin konsti", kunnes vähän ajan perästä kajahti itse "Die Wacht am Rhein". Täytyy ihan kummastella, ettei tässä unessa tapahtunut mitään todellisuuden vääristelyä, hullunkurista karrikeerausta, kuten unissa yleensä — esimerkiksi, että vieraamme olisivat olleet englantilaisia, joille olisimme pitäneet ylistyspuheita saksaksi, että ryyppylasi olisi paennut ottavaa kättä, että "punssi" olisi muuttunut suussa hirvittäväksi tökötiksi, että "Die Wacht am Rhein" olisi laulettu Marseljeesin nuotilla, — ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan kaikki oli kuten ainakin ilmissä!