Kun sitten iltaa jatkettiin, tuli kansainvälinen tunnelma yhä sydämellisemmäksi. Laulettiin suomalaisia ja saksalaisia lauluja, lausuttiin Goethen juhlallinen ja uhmaileva "Prometheus" ja ennen muuta keskusteltiin, haasteltiin hartaasti kuten ainakin kauan erossa olleet ystävät. Laulettiin taas, "Karjalan maill'", "Die Grenadiere", — heläytettiinpä lopuksi kolme kovaa värssyä tuosta kuuluisasta ja hirvittävästä Hanssin Jukastakin, joka tarpeellisella voimalla esitettynä, kyllä, kuten Juhanin paloviina marttyyrin luolassa, "vetää ryppyyn miehen huulet". Ja kuten unet yleensä käyvät sakeammiksi ja epäselvemmiksi kuta kauemmin niitä kestää, samoin kävi tämänkin. En muista sen loppupuolesta muuta kuin että puheen porina oli kova ja että otin siihen vointini mukaan osaa, ja että kun "Porilaisten marssi" laulettiin, pidin vierustoverini kanssa huolta siitä, että siihen kuuluvat lukuisat tykinlaukaukset tulivat esitetyiksi tarpeellisella voimalla ja kutakuinkin oikealla paikallaan. Sitten on unessani taas pimeä aukko, kuin suriseva venttiili, kunnes muistiini palaa seuraava vierustoverini asiallinen ja jäähdyttävä huomautus: "Annappas Mashkevitsh saisi nuottaansa tämän lauman…!"
Enempää en kuullut, sillä tällä kohdalla herätti minut se henkilö, joka sukuuni alkuperäisesti aivan kuulumattomana nyttemmin jakaa kanssani meille tulevat korttiannokset. Pitkin yötä oli hän huolestuen seurannut uneksimistani, säpsähtäen aina hereille, kun olin milloin puhunut merkillistä siansaksaa, milloin taas korkealla äänellä hoilannut "Da will ich liegen und horchen still" tahi "On mua lyötynä puukolla, on rautapuntarilla" ja muuta sellaista. Ja kun lopuksi olin ruvennut hirvittävästi kiristelemään hampaitani ja valmistautumaan kuin lopulliseen kuolemanhyppyyn, oli hän katsonut parhaaksi herättää minut. Siihen loppui tämä ihmeellinen uni.
Kun muistelen sitä nyt jälkeenpäin, ymmärrän sen esikuvallisen merkityksen. Onhan luonnollista, että vanhat ystävälliset suhteemme saksalaisiin näistä puolin rupeavat uudistumaan, että me itsenäisessä Suomessa pidämme vierainamme ketä tahdomme, ja että meillä, joiden myötämieli on ollut keskusvaltain puolella, on vierainamme saksalaisia silloin kun ententen ystävät juhlivat englantilaisten kanssa. Mutta yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä — sitä, että unestakin voi saada siksikin sievoisen kohmelon.
* * * * *
Mutta, arvoisat lukijani, aika on tullut, jolloin sanon teille kaikille kohteliaasti: Hyvää uutta vuotta! Tuntemattomuuden leppymätön esirippu kätkee taaksensa tulevan vuoden, emmekä tiedä, minkä kappaleen maailmanteatterin johtaja aikoo meille esittää. Aavistamme kuitenkin, ettei ole tullut vielä maapallon kansoille huvinäytelmän aika, vaikka toivo kuiskaakin toiselta puolen: joskin olisi vielä edessä murhenäytelmä, niin edessä ovat myös ne kohtaukset, jolloin jo sovituksen sarastus on näyttämön valaistuksena ja jolloin sekä varsinaiset näyttelijät että statistit murhemielin kokoontuvat avonaisen haudan ympärille. Ja piispa Eerikki Sorolainen kohottaa kätensä ja lausuu: Jumalani, näinkö paljon kärsimyksiä! että maapallo siirtyisi askeleenkaan radallansa?
Vapaan, riippumattoman, kaikkien mahtien tunnustamani Suomen onnenvuosi olkoon 1918!
(29/12 17.)
KYNÄLLÄ JA KIVÄÄRILLÄ
Vapauden hinta.
(Punakaartilaiskapinan aattona.)