Kuljimme vuonna 2000 Suomen Kansallismuseossa ja saavuimme vihdoin vuoden 1918 punakaartilaiskapinaa kuvaavaan laajaan osastoon. Katselimme ihmetellen kaikkia niitä alhaisen eläimellisen julmuuden, surkean tietämättömyyden ja naurettavan lapsellisuuden todistuksia, jotka siellä olivat hyvässä järjestyksessä ja oivallisilla selityksillä varustettuina nähtävissä. Oppaamme, harmaapäinen professori, huomautteli yhtä ja toista kuin päivänselvistä asioista, kunnes pysähtyi vihdoin syviin mietteisiin vaipuneena erään suuren lasikaapin eteen. Hänen ilmeensä muodostui salaperäiseksi, arvoitukselliseksi ja hän lausui kuin itsekseen:
— Siinä on ilmiö, jota suomalainen tiede, järki ja äly eivät ole kyenneet selvittämään. Sfinksin ilme on avattu kirja tämän rinnalla.
Hän vaipui aatoksiinsa kuin syvyyden kaivoon, ja saattoi melkein nähdä, kuinka hänen neropattinsa rupesivat kuumenemaan aivojen järsiessä ja jyrsiessä tuota arvoitusta. Uteliaina tunkeuduimme kaapin eteen yhdessä läjässä kuin riekon poikue ja annoimme silmiemme täyttää tehtävänsä.
Näimme siellä olion kuin ihmisen muumion, jonka muodossa ja olemuksessa todellakin oli jotakin erikoisen epämääräistä. Olisi voinut väittää, että sillä oli kahdet kasvot kuten Januksella, mutta missä ylimeno toisesta naamasta toiseen tapahtui, sitä oli vaikea sanoa. Puvultaan se oli herrasmies, mutta siinäkin suhteessa oli jotakin puolinaista ja epävarmaa, niin että kaartilaiskapinan aikuisten muotien tarkimmatkaan tuntijat eivät voineet varmistautua siitä, oliko otus todellakin tarkoittanut olla herrasmies vai n.s. proletaari. Sen molemmilla naamoilla oli mielistelevä hymy, joka oli jäykistynyt salaperäiseksi, neuvottoman puolueettomaksi irvistykseksi, josta ei voinut päästä selville, mitä se tarkoitti. Oliko se iloa, tuskaa, tyytyväisyyttä, vai mitä? Suurta huomiota oli omiaan herättämään se erikoinen suunta, johon olion istumalihakset olivat kehittyneet: niillä saattoi huoleti istua ei ainoastaan kahdella, vaan vieläpä kolmellakin tuolilla samalla kertaa. Aivojen rakenteesta ilmoitettiin nimenomaan, että n.s. taloudelliset eli tulojen hankintalokerot olivat hyvin kehittyneet, mutta mitä selkärankaan tuli, oli tiede ymmällä. Huomautettiin, että punakaartilaiset täytyi ja saattoi hyväksyttävillä perusteilla lopultakin lukea selkärangallisiin, vaikkakin heillä oli sillä paikalla vain jonkunmoinen rusto- ja hyytelökudos, joka voi notkahdella ja venyä mihin suuntaan hyvänsä, mutta tähän olioon nähden oli asia toinen: sillä ei yksinkertaisesti ollut mitään selkärankaa, joten oli mahdotonta ymmärtää, miten se oli voinut käydä pystö-asennossa. Sanalla sanoen: tuossa oliossa oli jotakin niin epämääräistä, niin surkean koomillista ja pelottavan salaperäistä, että tiede ei ollut vielä lausunut sen lajista ja luokasta lopullista sanaansa. Suuren kysymysmerkin alle oli kuitenkin riskeerattu seuraava määritelmä:
"Suomalainen oikeistososialisti vv. 1905—1918?"
Oppaamme, kunnioitettava herra professori, oli alentuvalla ja ymmärtävällä hymyllä suhtautunut siihen uteliaisuuteen, jota me tietämättömät, mutta alati tiedonjanoiset maallikot tälläkin hetkellä olimme osoittaneet, kunnes hän nyt, nähdessään katseittemme kohoavan pyytävinä puoleensa, oikaisi seiväslaihan vartalonsa, ojensi kätensä ja avasi suunsa, sanoen:
"Täydennykseksi siihen, mitä itse terävällä huomiokyvyllänne olette tästä salaperäisestä oliosta selville saaneet, pyydän saada ilmoittaa eräitä muita opettavia ja huvittavia seikkoja. Tämä muumio löydettiin alkuaan eräästä syrjäisestä kammiosta, jossa se oli pöytänsä ääressä kirjoittavassa asennossa. Hänen edessään oli jonkunmoinen, nähtävästi allekirjoitettavaksi tarkoitettu vastalause punakaartilaisliikettä vastaan, ja monet merkit osoittavat, että vainaja oli tämän johdosta joutunut ankaraan sielulliseen taisteluun. Hän ei ole voinut tehdä asiassa päätöstä, vaan on sortunut ristiriitaisten tunteittensa ja horjuvaisuutensa traagilliseksi uhriksi. Mikä hän maallisen vaelluksensa aikana on ollut, ei ole tarkoin ratkaistu. Toiset pitävät häntä kirvesmies-senaattorina, toiset maanviljelijä-sosialistina, kolmannet professorina, neljännet Elannon muinaisena johtajana, mutta viidennet suurella varmuudella vankeinhoitoylihallituksen ylitirehtöörinä. Varmuutta on vaikea saada, koska vainaja nähtävästi ei ollut kuollessaan kotonaan ja koska se nauha, jossa hän kantoi ihollansa työväenyhdistyksen jäsenkirjaa, oli poikki ja kirja kadonnut. Traagillisessa kamppailussaan siitä, kummalle tuolille istua, oli vainaja nähtävästi epätoivoissaan riistänyt tämän pyhän merkin rinnoiltaan, ja siten, siitä teostaan kauhistuneena, yhä jouduttanut katastrofia."
Tässä professori pysähtyi, karkoittaakseen päälaeltaan itsepintaisen kärpäsen. Sen tehtyään jatkoi hän:
"Äskettäin ilmestyneessä nerokkaassa tutkimuksessaan 'Oikeistososialismi Suomessa vv. 1905-1918' kertoo tohtori Nikodemus Uppoviisas, kuinka mahdotonta on tavata mitään asiakirjaa tahi muuta kirjallista todistuskappaletta oikeistososialismista Suomessa ennen punakaartilaiskapinan kukistumista. Vihjaillen ja hymyillen, ollen porvarillisten kanssa porvarillisia, punaisten kanssa punaisia, muka halveksien bolshevistisia keinoja, mutta niitä tosiasiallisesti mitenkään vastustamatta, kulkivat he salkku kainalossa salaperäisen näköisinä, huokuen mitä kannattominta ja lapsellisen ylimalkaisinta 'revisionismia'. Kun sivistyneet ihmiset huolestuneina yhä lisääntyvästä anarkiasta kysyivät, eikö todellakaan sosialistien omasta keskuudesta nouse miestä tätä miehen tavoin vastustamaan, päästivät he liikkeelle huhun, että kyllä sitä sentään on joukossa sellaistakin miestä, ja kulkivat edelleen virastoissansa ja toimissansa tärkeän ja mystillisen näköisinä, kuin Napoleon Austerlitzin taistelun aattona. Mutta kun kansalaissodan ratkaisu oli jo selvä, hämmästyttivätkin he maailman esittämällä eräänlaisen sovinto-ehdotuksen, joka naivilla tavalla paljasti heidän punaisen perusolemuksensa. Viittaan vain tuohon osastoon tuolla, jossa punaisten 'Me vaadimme' ohjelma on sanoin ja kuvin valaistuna. Ja kun kapina oli kukistettu, ryhtyivät he julkaisemaan sanomalehteä, jonka näytenumero ei ollut muuta kuin 'Työmies' kielellisesti siistittynä. Tohtori Uppoviisas tekeekin tutkimuksessaan sen sangen hyvin perustellun väitteen, että nämä 'herrat' olivat oikeastaan siveellisesti alemmalla asteella kuin punakaartin johtajat. He tiesivät, mitä oli tulossa, eivät sitä muka hyväksyneet, mutta eivät liioin häivyttäneet yhteiskuntaa liikkeelle ajoissa estämään onnettomuutta. Tohtori Uppoviisaan tutkimuksen perusteella onkin tuo edessänne oleva merkillinen luomisen tulos määritelty oikeistososialistiksi näiltä kansamme historiassa niin kohtalokkailta vuosilta."
Puhuja vaikeni ja me loimme vielä viime kerran katseemme tuohon omituiseen ilmiöön, jonka hymyssä oli nyt jotakin aavemaista, ehkä häpeävää. Olipa kuin olisimme juuri kuunnelleet paleontologian luennon pelkurista pedosta, joka yön pimeydessä hiipii koettaen salata itseään. Mutta jäljet jäävät hiekkaan ja kivettyvät siihen, kunnes vihdoin tulee joku professori mittailemaan ja tutkistelemaan niitä, lopuksi kuvaten koko otuksen kuonosta hännän pisimmän karvan kärkeen. Siinäpäs olet!