Mutta oppaamme vaeltaa eteenpäin, joten käännämme tälle "oikeistososialistille" halveksien selkämme. Tulemme suureen ja monipuoliseen osastoon, jossa esitetään sanomalehtimyrkyn keittäjiä ja sen aikaansaannoksia. Huomattavin sija on annettu eräälle Valpas Hänninen nimiselle henkilölle ja kunniapaikasta hänen rinnallaan riitelee joku kirjailija Irmari Rantamala. Muitakin siellä on suuri joukko, mutta erikoisesti herättää huomiota muuan, jonka rinnassa olevaan lappuun on kirjoitettu: "Venenum Sepiae". Oppaan kertomuksen mukaan oli tämä myrkkylaji ollut erikoisuutena "Fyren"-nimisessä lehdessä, josta sen oli omaksunut erään "Dagens Press" nimisen lehden pakinoitsija Lucas. Lajinsa viimeisenä on hänet nostettu museoon, vaikka myrkyllänsä ei tiedettävästi ole ollut minkäänlaista tehoa tahi vaikutusta.

Oppivaisina ja huomaavaisina kuljemme osastosta toiseen, painaen mieleemme kaiken sen, mikä mahdollista on näin lyhyellä hetkellä. Lopuksi saavumme Suomen vapaussodan suureen saliin, ja meidät valtaa harras tunnelma. Kaikista esteistä, vaaroista ja vastuksista huolimatta oli silloin alkanut Suomelle ennen kokemattoman nousun aika, joka vuosikymmenien ja -satojen kuluessa oli vienyt sen hyvinvointiin ja sisäiseen sopusointuun. Niinpä olikin hauska astua tällaisissa tunnelmissa ulos mahtavasta museosta, odottaa hetkinen paikallis-ilmalaiva-asemalla ja siirrähtää iltapäiväksi tuonne Jyväskylän seuduille sähkötaimilavojansa ja viinirypäleansareitansa katsomaan.

(11/5 18.)

"Me vaadimme."

Minkä luulette olleen kipeimmän ja tärkeimmän asian Suomen kapinan kukistamisen jälkeen? Jos olette siksi luulleet itsenäisyytemme vahvistamista, valtiomme sisäistä järjestymistä, elintarvepulaa ja kapinan jälkiselvittelyä, niin erehdytte, sillä kaikista tärkein asiamme on ollut saada perustetuksi uusi sosialidemokraattinen puolue. Niin kauan kuin sitä ei Suomessa ole, puuttuu meiltä se lanka, joka yhdistää meidät ijankaikkisen pelastuksen ja vapahduksen valtakuntaan. Näin ajattelevat ne, jotka vaitiolollaan ovat kannattaneet kaikkia sen entisen sosialistipuolueen puuhia ja jotka nyt, kun sen suu on tullut tukituksi, katsovat tulleensa valituiksi niiksi apostoleiksi, joiden jalanjäljistä ruusut tiukkuvat. Raskaalla, painavalla huolella miettivät he, mitä mahtaakaan tulla Suomen työväestä, ellei saada sitä uudelleen kootuksi vahvaksi luokkapuolueeksi. Jaa — jaa!

Sillä tunnettuahan on, että kaikki se onni ja hyvä, mitä työväki on saanut vuosikymmenien kuluessa Suomessa osakseen, on sosialidemokratian sille tuomaa. Ilman sitä, ilman intohimoista järjestäytymistä luokkapuolueeksi, ilman sen kehittämää äärimmäistä luokkatietoisuutta, jota porvarilliset väärin sanovat luokkavihaksi, ei olisi saatu toimeen mitään työtaisteluja, mitään epävarmuutta työ-oloissa, mitään yli kansallisuusrajojen ulottuvaa kansainvälistä suomalaisten ja venäläisten veljeyttä, mitään vihaa omistavia yhteiskuntaluokkia vastaan, vaan kaikki kehittyminen ja eteenpäin meno olisi jäänyt tapahtuvaksi siinä hengessä, jossa Suomen muu kansa on eteenpäin mennyt. Ilman sosialidemokratiaa olisi työväki tullut saamaan tietonsa sosialistien niitä tarkoituksilleen sopiviksi värjäämättä, kaiken valistuksensa ja käsityksensä velvollisuuksistaan olisi se saanut samassa hengessä kuin muutkin kansalaiset. Ilman tuota siunattua oppia olisi kansallistuntokin, isänmaanrakkauskin päässyt kukkimaan köyhimmässäkin töllissä, ja ilman sitä olisi köyhälistön mahtavan voiman näyte, sen suurvaltatapahtumia hipova veljeysliitto bolshevismin kanssa, jota porvarilliset väärin sanovat isänmaanpetokseksi, tullut vältetyksi. Kas siinä lyhyt luettelo kaikesta siitä pahasta, josta sosialismi on työväkemme pelastanut, ja kaikesta siitä hyvästä, jota se on sille runsain määrin osaksi antanut. Tottakai sellainen onnen puu on saatava uudelleen keskuuteemme istutetuksi, että uudet appelsiinit sen oksilla kypsyisivät ja uudet paratiisilinnut saisivat sen latvuksilla ihania pyrstöhöyheniänsä levitellä.

Tosin on yhteiskunnassamme paljon sellaisiakin kansalaisia, työväkeäkin, jotka yksinkertaisuudessaan ja aina vain ajatellen kansamme edistysvoimain yhteistyötä, ovat sitä mieltä, että parhain edistymisen takuu maassamme olisi se, että työväki liittyisi yhteen kaikkien niiden voimien kanssa, jotka lämpimästi harrastavat yhteiskunnallista uudistustyötä, mutta jotka hylkäävät luokka-ajatuksen minkään jaon perustana. He ovat sitä mieltä, että täten saataisiin maahamme vihdoinkin luoduksi voimakas ja selväpiirteinen edistyspuolue, joka toteuttaisi kunakin hetkenä tärkeät asiat, tunnustautumatta sen pitemmälle minkään ulkomailta tuotetun maailmankatsomuksen rengiksi. Olen iloinen, että täten saan tilaisuuden julistaa kaiken tämän haaveeksi ja houreeksi. Se on hulluutta, hyvät herrat! Sillä onhan luonnollista, ettei työväkeämme voida päästää mihinkään yhteistoimintaan luokkansa ulkopuolella olevien kanssa, ellei tahdota, että hänen perusominaisuutensa, hänen niin sanoakseni suomalais-sosialistiset erikoisuutensa hijoutuisivat pois aivan kokonaan. Jos työmies pääsisi toimimaan yhdessä porvarillisen edistysmiehen kanssa, saattaisi siitä olla se vaarallinen seuraus, että hän huomaisikin tuon toimitoverinsa vähintään yhtä voimakkaaksi edistyksen ja työväen ystäväksi kuin mitä hän itsekin on, vaikka hänellä ei olekaan mitään luokkapuolueen jäsenen ennakkoluuloa; hän huomaisi, että tuo porvarillinen mies aina koettaa katsoa sen yhteiskunnan etua kokonaisuudessaan, jossa hän elää ja toimii, ja että hänellä nimenomaan nykyhetkellä on palavana harrastuksena Suomen kansallinen eheys, sovinnollinen ja kohoavan isänmaallisen hengen luominen valtakuntamme hyväksi; hän tottuisi siinä seurassa ajattelemaan suomalaisesti eikä kansainvälisesti, isänmaallisesti eikä bolshevistisesta ja vihdoin kävisi hänelle selväksi, että edistys ei riipu opinkappaleista, vaan siitä, miten elämän käytännölliset kysymykset asiallisesti ja parantavasti ratkaistaan minkään intohimon siihen ottamatta osaa. Silloin saattaisi hänen sydämessään herätä sovinnon ja onnen tunne, väkevä lojaalisuus yhteisyyttä kohtaan ja voimakas halu alistaa kaikki pyrkimykset tuon yhteisyyden etua palvelemaan. Ei, hyvät herrat porvarilliset! Sellaisen hirvittävän mahdollisuuden uhriksi ei ikinä päästetä Suomen työväkeä, ei ainakaan niin kauan kuin viimeisten mohikaanien tuppi heiluu. Eh! Maksoi mitä maksoi, mutta Suomen työväki on saatava takaisin entiseen karsinaansa, jossa sitä ruokitaan sillä rehulla, jota se on tähänkin asti tottunut syömään.

On sitten vielä sellaisiakin naiveja sieluja, jotka ovat toivoneet, että jos sosialidemokraattinen puolue sittenkin perustetaan n.s. oikeistososialistien toimesta, sen ohjelmassa ja toimintasuunnitelmassa heti alusta näkyisi epäämättömät merkit siitä, että se on ottanut oppia siitä onnellisesta tapahtumasta, joka tuota puoluetta kuluneena vuonna on kohdannut, että se luokkapuolueenakin ollen kuitenkin jo alussa ilmoittaisi toimivansa kansallisella pohjalla isänmaallisten näkökohtien ohjaamana, ja ettei se heti alussa kärjistäisi taistelua järjettömillä ja yhteis-edun kannalta mahdottomilla vaatimuksilla. Minä surkuttelen sellaisia ihmisiä, jotka voivat luulla tahi edes toivoa tällaista! Pitäisihän jokaisen ymmärtää, että jos mieli saada entiset sosialistimme kootuksi miksikään puolueeksi nykyhetkellä, heille täytyy antaa samansukuista huumausainetta kuin se, minkä kohmeloa he nyt potevat. Juoppo on aluksi viinalla virkistettävä. Siksipä onkin "Suomen sosialidemokraattinen uudistuspuolue" muodostanut ohjelmansa siten, että se veti korrehtuurin Valppaan ohjelmasta ja luki sen tarkoin, tehden siihen vain eräitä pieniä korjauksia näön vuoksi. Sen nimenä on edelleenkin "Me vaadimme" ja sen sisältö saattaa Nevan toisella puolen oleskelevat veljet liikutuksen valtaan. "Viel' elää isäin henki, on Suomess' urhoja", lausahtaa siellä kyyneltensä lomasta ystävämme Kaljunen. Sillä tämän ohjelman mukaan on taas erinomainen tilaisuus ja lupa ruveta lietsomaan uudelleen luokkatietoisuutta, ja jos sen vaatimusten mukaista "kansanvaltaista valtiomuotoa" ei katsottaisi olevankaan, jättää ohjelma avoimeksi, miten silloin toimitaan, sillä laillisin ja parlamentaarisin keinoin se ilmoittaa toimivansa vain tuossa tapauksessa. "Kansalle" on taattava välitön lainsäädäntöoikeus, jonka ohjelman viimeisin saavutus on siis sama, kuin kansanvaltuuskunnan hallitusmuodossa esitetty kymmenentuhannen alote-oikeus. Liikuttavalla laajanäköisyydellä on ohjelmassa pidetty huolta siitä, ettei kenenkään sosialidemokratian taistelussa harmaantuneen sankarin tarvitse tuntea itseänsä sen puitteissa vierailla ja uusilla vesillä kulkevaksi. On todella suuri onni, että yhteiskunnassamme löytyy paimenia, jotka sellaisenkin myrskyn jälkeen, mikä meillä on raivonnut, pelottomasti lähtevät kokoamaan hajonneita lampaita juuri saman katon alle, joka äsken päälle luhistui. Se on suurenmoista, se on suomalaista!

Mutta tuon puolueen ohjelma-ehdotus on vielä muussakin suhteessa kaukonäköinen. Muistaen ne huilun alakuloiset houkutussäveleet, joilla jo Valpas aikoinaan tehdessään tuon tuostakin suksutteli luokseen n.s. sivistynyttä köyhälistöä, joka omaa etuaan ja tarvettaan ymmärtämättä naurettavan lyhytnäköisesti kuljeskelee omilla retkillään iskien iskunsa ihanteensa puolesta milloin missäkin joukossa, tuntee uusi sosialidemokraattinen puolueemme sydämensä eleegiseksi, melkeinpä puoli-uskonnolliseksi. "Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut", huokaa se ja kutsuu avaten sylinsä suureen siunaukseen sinne kaikki tällaiset kapitalismin jaloissa repalehtivat ihmisparat. Ja kun se muistaa, että maamme sadoista tuhansista torppareista ja mäkitupalaisista pian tulee oman pohjan asukkaita, valtaa sen uusi surumielisyys. Mitenkä voivat nuo pikkutilallisparat kestää rikkaitten naapuriensa sortoa ja vainoa, rehkiessään peltosarallaan ja kiroillessaan ruunakopukoilleen! Tässä jos missä on sosialidemokratialla jalo tehtävä edessään. Nuo sadat tuhannet pikkutilalliset ovat saatavat pysymään siinä äidin helmassa, joka on niitä tähänkin saakka ruokkinut, joka on ainoa autuaaksi tekevä kirkko keskellämme. Niin laaditaan siitäkin ohjelmaan kiehtova pykälä, kuin rasvapala kuusen oksalle, että koko maailman talitiaiset kertyisivät sitä maistamaan ja sillä oksalla lihomaan.

Kaukonäköisesti ja ottaen entisyydestä juuri sen opin, joka siitä tuli ottaakin, jos mieli saada hajonnut lauma jälleen kootuksi karsinaan, on Suomen sosialidemokraattinen uudistuspuolue ohjelmansa laatinut. Jokainen, joka vähänkään on seurannut sosialistiemme toimintaa isänmaamme ja yhteiskuntamme hyväksi, voi siitä selvästi huomata, että "viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi". Se ohjelma tarjoaa vanhan, tulilinjoilla koetellun pohjan sosialistiemme vastaiselle toiminnalle Suomemme iki-iloksi, isänmaamme maireheksi. Jokaisen valistuneen ja kaukonäköisen ihmisen täytyy nyt vain toivoa, että tämä siunausta tuottava aije saisi sekä yhteiskunnan että valtion puolelta kaiken sen huolenpidon ja avustuksen, mikä sen nopealle kehittymiselle ja tuleentumiselle on välttämätön, että yhteiskuntaamme taas saataisiin sitä vilkkautta ja monipuolista poliittista toimintaa, jonka puutetta monarkistien ja tasavaltalaisten kahakoiminen ei ole onnistunut täydelleen poistamaan. Vasta sitten, kun luokkatietoisuuden merkeissä toimivat toveriyhdistykset saadaan keskuuteemme pystytetyiksi, voi julkisessa elämässämme ruveta ilmenemään sitä vauhtia, jota, kuten tiedämme, kansamme edistys ja ijankaikkinen autuus vaatii.