— Tulleeko pakkanen? Viepi vielä taimet…
— Mitäs Jurvelinilla sitten on istutettuna?
— Kävinpähän vain tässä pari viikkoa sitten istuttamassa eukkovainajan haudalle papuja ja perunoita. Näkyvät nousseen jo taimelle.
— Perunaa ja papuja?
— Ka niin. Se oli meidän eukko eläessään mahdoton perunan ja pavun syöjä, ja kun sanomassa kehoitettiin, että kasvuun nyt jokainen multapaikka, niin minä ajattelin, että siinä eukon haudallahan on paksusti multaa, jossa kyllä perunat kasvaa. Ja niissä on kauniit kukkasetkin. Vein minä siihen kopalla hevosen lantaakin, siltä varalta, ettei syvempää pohjautuisi riittävästi kasvun voimaa…
Hän vilkaisi minuun hiukan epäillen, kuin nähdäkseen, mitä asiasta arvelisin. Ummistin silmäni mitään puhumattomiksi ja arvostelin:
— Kauniithan niissä on kukkaset — perunoissa.
Ruvettiin laskemaan verkkoja. Jurvelini opetti:
— Älä sinä helkatissa laske venettä verkon päälle. Ka… No jo on mies pöljä, vaikka on suurenkin opin saanut. Tämähän on samanlaista kuin punakaartilaisten sodan käynti.
Vene saatiin kulkemaan paremmin, jonka jälkeen Jurvelini puhui taas: