Jurvelini koetti puhua huolettomalla äänellä, mutta katsoi pois päin. Minäkin olin välinpitämättömän näköinen, mutta se surumielisyys, joka nyt on Suomen keväässä, tulvahti taas sydämeen. Me hyvästelimme kylmästi Jurvelinin kanssa:
— Aamulla aikaiseen siis mennään verkolle?
— Mennään vaan. Minä kyllä pidän huolta, että Sissi herää.
Jurvelini meni höpisten itsekseen ja potkien tieltään pieniä kiviä, suussa kaksi ruohon kortta, ja vanhan "ponksuurin" liepeet leveällä. Minä painuin kammiooni ja korvissani soivat äskeiset sanat: "Se itkee tuo akka nyt sitä ainutta poikaansa" — murhaajaa, rikollista…
Mutta ne ovat äidin kyyneleitä, joita on viljoin valunut tänä keväänä, joista ovat vedet paisuneet ja tulvat nousseet. Milloin saadaan ne lähteet kuivamaan, ja vuodattamaan ilon kyyneleitä? Aikamme on kova ja vanhurskauden vaatimus asuu sydämissämme leppymättömänä, mutta pieni sattuma, hetken nopea silmäys hiljaa alas vedetyn huivin alle saattaa järkähdyttää mielen ja tehdä sydämen sairaaksi ja onnettomaksi. "Sitä ainutta poikaansa"…
Kuuluu portin natinaa. Menen akkunan ääreen ja näen, kuinka tuo vanha vaimo kulkee hitaasti kylään päin. Hän on jo aivan kumara, hänen vaatteensa ovat repaleiset, kengät aivan viheliäiset, ja hänen käyntinsä on tuollaista vaivaista ja avutonta kyhnyttämistä, joka herättää voimakkaammassa surkuttelevaa ja kipeää osanottoa. Ja hänen mielessään oli luultavasti kaikesta huolimatta se hänen ainut poikansa, jota hän yksinäisyydessään itki, hänen "isätön" poikansa, koko paikkakunnan monivuotinen kauhu. — — —
Jurvelini oli aikoinaan käynyt hiukan "herrain" koulua ja hyräili usein silloin oppimiaan lauluja. Niinpä heräsin aamulla siihen, että hän kärisevällä ukon äänellä hoilasi akkunani alla:
"Tuulonen entää,
Lehtohon lentää,
Armahan luokse
Rientelevi…"
Hän oli intohimoinen kalamies, kun sattui sille päälle. Ei kukaan koko paikkakunnalla tuntenut niin hyvin lahnan kutupaikkoja ja retkeilyreittejä, ei verkon laskentavesiä ja kalasyövereitä kuin hän. Tälläkin kerralla hän oli ottanut huomioon aivan erikoiset merkit taivaassa ja maan päällä ja valinnut verkkopaikkansa ja veden syvyyden niiden mukaan. Lähdettiin kokemaan pyydyksiä.
Nousi ensin tiheämpi verkko ja vilahteli siellä täällä kirkas kala, pasuri, särki, punasulka. Jurvelini puikkaroi jännittyneenä, suu supussa ja alituisesti höpisten. Pistin väliin: