— Sillä minä sitä vain mainitsen, että jos maisterilla oli niinkuin sinnepäin asiaa, niin… siitä se näkyy aidan raosta se Eva-ryökinän valkoinen niska.
— Kuule Jurveliinin pappa! Ellet sinä nyt pidä suutasi…
— Hohhooja-jaa! haukotteli hän pitkään, eikä ollut tietävinäänkään uhkauksestani, vaan jatkoi: Me kun olemme olleet maisterin kanssa ystävykset ihan nuoruudesta pitäen, niin minä tässä vain annan sen neuvon, että kihlaa pian. Muuten sen vie tuo patruunan pitkä poika-ryökäle tuolta järven takaa.
Tunsin pistosta sydämessä ja heikkoutta jalkanivelissäni.
— Sekö vanhempi?
— Se punatukka ja potaattinokka. Tuollahan tuo jo tulla kiidättää järvellä purjeveneellään — tulee tietenkin Eva-ryökinää hakemaan. Ja pappa sanoo, että Erlannin kanssa pitää mennä. Uskotko nyt?
Olinpa melkein langeta Jurveliinin kaulaan.
— Kiitos, Jurveliini! sanoin hänelle. Sinä olet viisas ja hyvä mies.
Olet monta kertaa minua auttanut.
— Ka täytyyhän tässä olla viisas, kun on aivan erityiset osviitat ja johdattajat. Sitä minä vain, että siinä se lauleskeli puutarhan penkillä, eikä tiennyt naapurin vaarista mitään. Vihanta likka se on — älä anna sitä tuolle patruunan poikalurjukselle.
Minä olin menossa jo.