* * * * *

Tämä kaikki tapahtui niinä vuosina, jolloin muiden kansallisten virtausten ohella mehiläishoitokin levisi yhä laajemmalle, valloittaen alaa tärkeänä ja jossakin suhteessa erikoisen hienona ja mielenkiintoisena sivuelinkeinona. Niinpä oli meidänkin kylämme nilkku kansakoulunopettaja ampunut tämänkin aatteen kuin linnun lennosta, tutkinut sen, tehnyt päätöksen ja pannut päätöksen toimeen: edellisenä keväänä oli hänen puutarhaansa ilmestynyt salaperäinen olkikoppilo, jonka sisästä kuului kammottavaa pörinää ja jonka ääressä liikuttiin kunnioittavalla hiljaisuudella. Luoja tietää, mistä mies oli tämänkin viisauden saanut, mutta perinpohjaista se oli, koskapahan pesä menestyi hänen hoidossaan ja hän rupesi saamaan runsaasti hunajaa. Hän liikkui noiden "kärpästen" keskellä aivan vapaasti, käsitteli niitä rauhallisesti, eivätkä ne häntä pistäneetkään. Se oli kyläläisten mielestä ilmeinen ihme, ja kohotti mahdottomasti opettajan arvoa heidän silmissään. Eräänä seurauksena siitä olikin, että hänet vihdoinkin valittiin kuntakokouksen esimieheksi — kunniatoimi, joka toistaiseksi oli ollut opettajan korkeimpana päämääränä.

Sanomattakin on selvää, että opettajan hyvä esimerkki vaikutti hedelmöittävästi naapuristoon. Niinpä kotitaloni lähin asukas, isäni kunnioitettava ystävä, pikavihainen ja hyväsydäminen kapteeni innostui asiasta kovasti ja ryhtyi heti kevään tullen tarmokkaisiin puuhiin. Opettajan johdolla hankittiin yhteiskunta ja sen hoidossa tarvittavat vehkeet, ja kapteenin tytär, Eva-neito, tutustui pesän hoitoon. Jo aikaisesta keväästä sen kullankiiltävät asukkaat lentelivät iloisesti kukasta kukkaan tuottaen tyydytystä sekä omistajilleen että hyvänsuoville naapureille.

Ihanalla liikutuksella muistan ne monet keväiset päivät, jotka silloin vietimme istuen puutarhassa pesän äärellä. Mikä esimerkki kotoisen elämän uutteruudesta ja yhteistoiminnasta! Mikä keskinäinen sopu ja ponnistelu yhteisen päämäärän eteen! Tärkeänä ja syvämietteisenä, haroen kokoon kaiken maallisen viisauteni, koetin keskustellessani pesän viehättävän hoitajattaren kanssa johdattaa puhettamme niihin aaterikkaisiin ja inhimillistä elämänkokemusta tiukkuviin seikkoihin, joita mehiläispesän ääressä istuessa hakematta mieleen juolahtaa, ja joissa tuo haavekuva: yhteinen koti ja aherrus sen eteen, aina oli tarkoittelevana loppupontena. Olen kuitenkin pakotettu tunnustamaan, ettei tämä moralisoiva esiintymiseni nähtävästi saavuttanut täyttä menestystä, vaan aiheutti hyvin ansaittuja leikillisiä ja pulmallisia huomautuksia, joista oli vaikea selvitä, ellei tahtonut paljastaa syvintä ja lopullisinta ajatustansa ja päämääräänsä.

Nyt oli kesäkuun loppu menossa ja mitä suurimmalla jännityksellä odotettiin kapteenin talossa, milloin pesästä lähtisi ensimäinen parvi. Kaikki oli varustettu oivallisesti. Uusi kehäpesä odotti valmiina, tyhjä olkipesä, jolla parvi otettaisiin kiinni, oli varattuna, samoin suojaverkko, piippu ja kaikki mitä tarvitaan. Itse olin hakenut ja kuivannut sen suomudan, jota piipussa piti poltettaman, ja Evan kanssa olin mitä tarkimmin tutkinut kaiken mehiläiskirjallisuuden, mitä silloin suinkin saatavissa oli. Pojille oli annettu ankara käsky olla aina saapuvilla, että heidät voitaisiin lähettää pikaviesteinä opettajan luo, jonka apua kuitenkin varalta pidettiin tarpeellisena. Sanalla sanoen: koko talo odotti jännityksellä, milloin parveilu tapahtuisi.

Se aiheutti ensinnäkin aikaisen ylösnousun aamulla, sillä mehiläiskirjat kertoivat, että parvi saattaa mennä jopa seitsemänkin aikana aamulla. Evan täytyi siis olla silloin valmiina tämän tärkeän tapauksen varalle. Tästä johtui, että pikku tytöt ja pojat myöskin valpastuivat, kysyen joka aamu silmät renkaina, joko mehiläiset ovat parveilleet. Siitä rupesivat keskustelemaan piiat ja rengit, se oli puheen aiheena kapteenilla ja rouvalla vieraittensa kanssa, ja se oli Evan kauniitten huulien viimeinen huokaus illalla: kunpa ne nyt huomenna parveilisivat! Naapurit keskustelivat siitä laajasti ja rupesivat ihmettelemään, että mikähän siinä mahtaa ollakaan, kun ne kapteenin mehiläiset eivät parveilekaan — opettaja on saanut samasta pesästä jo kaksikin parvea — kun ei olisi sattunut kapteenille huonoa rotua. Ja opettaja tulla nilkutti paikalle, katseli pesää ja sen asukkaita tutkivasti, nostikin sitä ja sanoi merkitsevästi: "Kyllä siinä on hyvin vilkas toiminta." Lopulta tuntui kuin olisi koko seutu vain soinut yhtenä huminana tuota "parveilemista". Kiivaalta kapteenilta loppui jo kärsivällisyys. Hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan koko asiasta ja kuulinpa hänen eräänä päivänä itsekseen jupisevan mennessään pesän sivu:

— Kun vetäisen tuolla kepillä, niin nähdään, ettekö sen vietävät parveile!

Se oli jännittävää, mutta minulle persoonallisesti sangen mielenkiintoista aikaa, sillä tuosta parveilupuuhasta sain asiaa naapuriin niin paljon kuin tahdoin. Mehiläispesä oli tässä tilassa minulle kaksinkerron tärkeä siksi, että sen ääressä tiesin aamuvarhaisesta alkaen kello neljään iltapäivällä, jonka jälkeen parveilua ei enää tapahdu, löytäväni Evan, joka oli se nuori kuningatar, johon mielenkiintoni kohdistui. Pesän läheisyys oli minusta hauska senkin vuoksi, että huomasin mehiläisten jostakin syystä kovasti vihaavan patruunan punatukkaista nuorta herraa, joka rakastuneen kuhnurin tavoin oli viime aikoina ruvennut pörräämään kuningattareni ympärillä. Aina kun hän saapui, ehdotin että mentäisiin tutkimaan mehiläisten elämää, johon Eva heti suostui. Sopivalla tavalla saatiin punatukkaiseen siellä useimmiten jokunen pisto ohjatuksi, mikä tuotti minulle vilpitöntä iloa.

Mutta ne, jotka eivät olleet koko tästä touhusta tietääkseenkään, olivat itse mehiläiset. Auringon noustessa ne pinkasivat lentolaudaltaan liikkeelle sakeina parvina ja palasivat matkaltaan hunajavatsa täynnä ja housuntaskut pullollaan siitepölyä. Myöhemmin päivällä pursusi niitä lentolaudalle sakeasti kuin ruskeaa puuroa. Ne levittäysivät pitkin pesän seinää ja riippuivat lentolaudan alapuolella suurena kokkareena. Kirjoissa sanottiin, että se juuri on parveilemisen ennusmerkkejä, ja me odotimme entistä innokkaammin.

— Mitenkä ne saavat pysytellyksi tuossa tuommoisena kokkareena? kysyin viattomasti ja kumarruin muka kokkaretta tarkastamaan.