— Tulin ka-katsomaan, että joko ne mehiläiset ovat pa-parveilleet.
Aurinko paistoi kultakehänä tytön päähän, kun hän tuli. Hänen syvästä, nauravasta, onnellisesta katseestaan huomasin salaisesti riemuiten saman kuin ennenkin, että hän nimittäin oli täysin selvillä sieluni tilasta. Hänen äänensä kaikui korvissani kuin hopea, kun hän helakasti ja puheliaasti saneli:
— Kyllä ne tänään varmasti parveilevat, sillä niitä on nyt niin kauheasti ulkona. Näin unta, että tänään tapahtuu jotain hauskaa. Suurena kokkareena riippuvat lentolaudasta. Tule katsomaan!
Pesä oli siinä aivan ääressä. Sen takana oli pienenlainen koivu, ja koivun alla puutarhapöytä, jolle kaikki tarpeelliset mehiläisvehkeet oli varattu esille. Kun Eva kumartui pesän ääreen tuota kesän hymyilevää taustaa vastaan, oli se ihanin, rakastettavin kuva mitä ajatella saattaa. Vaivuin sitä katsomaan, enkä herännyt ennenkuin raskas käsi laskeutui olkapäälleni.
— Onkos naapurilla tulitikkuja? kysyi samalla luja miehen ääni. Se oli tuleva appeni. Hän oli vaeltanut pihalta päin ja seisoi nyt edessäni tohveleissa, turkkilainen fetsi päässä, merenvahapiippu kourassa, koiransilmä suupielessä, salamyhkäisen ja arvoituksellisen näköisenä. Rupesin hakemaan hädissäni kiireesti tikkuja joka taskusta, samalla soperrellen:
— Tu-tulin sivumennen ka-katsomaan, että joko ne me-mehiläiset ovat pa-parveilleet.
Löysin tikut ja ukko sytytti piippunsa kiusallisen verkkaisesti ja tyynesti, kehoittaen minuakin:
— Pane sinäkin palamaan, niin poltellaan tässä yksissä ja katsotaan noita Evan kärpäsiä, joko ne miten siinä enemmältä rupeavat pörräämään. Kah! Eerlanti!
Nämä viimeiset sanat oli kohdistettu patruunan Erlandille, joka lähestyi rannasta päin räikeän tulipunaisena, mutta muuten erinomaisen hienona. Hän pyyhki hikeä otsaltaan, kuivasi prillejänsä ja änkytti hämillään:
— Tu-tulin sivumennen ka-katsomaan, että joko ne me-mehiläiset ovat pa-parv…