Tuima paukaus herätti kiiriskelevän kaiun vaaran kylestä ja Jyrki ryhtyi ihmeellisen nopeasti ja kätevästi asettaan uudelleen lataamaan. Ikäänkuin väristys kulki karhun ruumiin läpi ja jonkunmoinen sanomaton tuskallisen ja hätäisen kummastuksen ilme oli sen villissä katseessa vilahtavinaan, ja jo ennen kuin Jyrkillä oli pyssy uudelleen poskella, vaipui peto kuolemantuskaisella ynähdyksellä läjään Ontrein päälle, pehmeästi kuin heinäsäkki. Tainnoksissa hänen allaan oli Ontrei ja sieluntuskiensa ja vaaran jännityksen murtamana vaipui hangelle myös Jyrki.
Suksien kahina hangen pinnalla herätti hänet. Se oli Outi. Kauhun ilme kasvoillaan kiiruhti tyttö Ontrein luo ja ryhtyi reippaasti, nähtyään karhun kuolleeksi, sitä hänen päältään pois vääntämään. Nyt meni Jyrki avuksi. Outin silmissä välähti pelkäävä ja kysyvä katse, mutta Jyrki vastasi siihen rauhoittaen viitaten haavaan karhun kylessä ja pyssyynsä. Ilon välke vilahti silloin tytön silmissä, mutta nähtyään sitten Ontrein rikkipurrun käden, revityn olkapään ja jalan, josta veri norona tippui, kävi kaikki hänelle liian raskaaksi ja hän vaipui Ontrein rinnalle nyyhkyttäen.
* * * * *
Kauan sairasti Ontrei elämän ja kuoleman rajalla.
Hänellä oli kestettävänä sekä ruumiilliset että sielulliset tuskat ja parannettavana syvät haavat. Haavakuumeessa houraillessaan puhui hän laajasti ja sekavasti rakkaudestaan, Outista ja veljestään, valittaen kohtaloaan ja rukoillen oikeata ja onnellista ratkaisua Jumalalta. Punehtuen kuunteli sitä häntä uskollisesti ja uupumatta hoiteleva Outi, kuunteli Jyrki, allapäin ja suruisena.
Hän oli ollut veljelleen tämän onnettomuudesta alkaen veli. Kaukaa, monen päivän matkan päästä, oli hän käynyt kysymässä lääkäriltä neuvoja, oli hankkinut lääkkeet ja opettanut Outia hoitamaan Ontreita aivan samalla tavalla kuin se ystävällinen nuori lääkäri oli hänelle kädestäpitäen ja osanotolla näyttänyt. Hän oli kertonut tuolle lääkärille avomielisesti kaikki ja kysynyt häneltä neuvoa itselleenkin, surulleen ja sitä, mitä hänen pitäisi tekemän. Siihen ei ollut lääkäri osannut sanoa muuta kuin että Ontrei oli ensin hoidettava terveeksi. Ehkä asia siitä sitten itsestään selviäisi.
Kyllä oli Outi tuossa vuoteen vierellä liikkuessaan miellyttävä. Tummahko tukka, ruskeat silmät ja verevät posket. Ontrein silmät seurasivat häntä kaikkialle. Kuta paremmaksi Ontrei tuli, sitä vähemmän oleskeli Jyrki tuvassa.
Mistä oli Outi arvannut lähteä salolle veljesten jälkeen ja tulla apuun juuri sopivimmalla hetkellä?
Hän oli askarrellut kotonaan kuten ennenkin, eikä ollut vielä aamulla tiennytkään veljesten lähteneen salolle. Vasta tuossa puolenpäivän rinnassa oli hänelle äkkiä tullut halu tavata Jyrkiä ja hän oli salavihkaa juossut naapuriin. Mutta siellä olikin ollut Jehkosen akka kotimiehenä, ja häneltä oli Outi kuullut veljesten matkasta.
Hänen sydäntään oli silloin oudosti hiipaissut ja silmissä oli väikkynyt sinistä usvaa. Allapäin ja miettien oli hän palannut kotiinsa.